Vuosittainen Tekla BIM Awards -kilpailu

Tekla BIM Awards 2017 -kilpailu

 Vuoden 2017 Tekla BIM Awards -kilpailun voitti Easton Helsinki. Tuomaristo arvosti laajaa tietomallin hyödyntämistä läpi koko rakentamisen prosessin ja tietovirran hallintaa kaikille osapuolille. Lisäksi jaettiin kolme kunniamainintaa.

 

 

 

 

Tekla BIM Awards 2016 -kilpailu

 Vuoden 2016 Tekla BIM Awards -kisan voitti Järvenpään uusi sosiaali- ja terveyskeskus JUST. Tuomaristo vaikuttui kohteen innovatiivisesta otteesta, joka näkyi esimerkiksi edistyksellisinä toimintamalleina ja tietomallinnuksen hyödyntämisenä. Lisäksi jaettiin kolme kunniamainintaa. 

 

 

 

 

Tekla BIM Awards 2015 -kilpailu

Vuoden 2015 Tekla BIM Awards -kilpailun voitti talokategoriassa Aurinkokiven palvelukeskus ja Infra- ja teollisuuskategoriassa PTDC- logistiikkakeskus. Tänä vuonna erityistä huomiota kiinnitettiin projektiryhmän yhteistyöhön sekä tiedolla johtamiseen.  

 

 

 

 

Tekla BIM Awards 2014 -kilpailu

 Vuoden 2014 Tekla BIM Awards -kilpailun voitti OP-Pohjola Vallila 2015 tietomallintamisen mahdollisuuksien monipuolisesta hyödyntämisestä projektin alusta asti. Kohde on laaja ja vaativa niin arkkitehtuuriltaan kuin logistiikankin puolesta.

 

 

 

 

Tekla BIM Awards 2013 -kilpailu

 Vuoden 2013 Tekla BIM Awards -kilpailun voitti palkintoraadin yksimielisesti valitsema Kauppakeskus Puuvilla.

Hankkeen ilmoitti kilpailuun 13 projektiosapuolen yhteinen projektiryhmä.
Kauppakeskus Puuvilla on todella monipuolinen tietomallinnusprojekti, jossa kaikki hankkeen osapuolet ovat sitoutuneet mallintamiseen.

 

 

 

 

Tekla BIM Awards 2012 -kilpailu

Vuoden 2012 Tekla BIM Awards -kilpailun voitti Derby Business Park -projekti (Insinööritoimisto Mäkeläinen Oy). Erinomainen BIM-projekti, jossa kokeiltiin myös uusia juttuja! Reikä- ja varaustiedot siirrettiin menestyksellisesti vain IFC-muodossa.

 

 

 

 

Tekla BIM Awards 2011 -kilpailu

Vuoden 2011 Tekla BIM Awards mallikilpailun voitti Manskun Rasti (Skanska Talonrakennus Oy). Kohteessa on uraauurtavasti tehty kattavaa tietomallisuoritusta eri suunnittelualojen ja käytännön rakentamisen sekä työsuojelun osalta.

 

 

 

 

Mallikilpailu 2010

Vuoden 2010 Suomen mallikilpailun voittajaksi valittiin Helsingin Gramofoni (Insinööritoimisto Ylimäki ja Tinkanen Oy). Kaikki projektin osapuolet ovat käyttäneet mallinnusohjelmistoja projektin aikana.

 

 

Mallikilpailu 2009

Vuoden 2009 Suomen mallikilpailun voittajaksi valittiin Kuokkalan kirkko (Ramboll Oy). Puurunkoinen kirkko oli varsin haastava kohde. Mallinnuksen ansiosta koko kirkko voitiin suunnitella kokonaisuutena.

Kaikkiaan kilpailuun ilmoitettiin 14 toinen toistaan hienompaa mallia.