Rakenna tulevaisuutesi kanssamme

Kasvavalla liiketoiminta-alueella toimivana ohjelmistoyrityksenä haemme jatkuvasti palvelukseemme kokeneita ja osaavia ammattilaisia sekä lahjakkaita vastavalmistuneita kykyjä.

Voit nähdä työmme tulokset lukuisissa innovatiivisissa rakennuksissa ja ratkaisuissa, esimerkiksi Tokyo Sky Tree -pilvenpiirtäjässä ja Yas Marinan Formula 1 -radalla, jotka on mallinnettu Tekla Structures BIM (Building Information Modeling) -ohjelmistolla.

Kansainvälinen työympäristö

Meillä on asiakkaita yli sadassa maassa sekä maailmanlaajuinen kumppaniverkosto. Trimble Solutionsilla on oma toimipiste yli 20 maassa. Työskentelemme päivittäin kansainvälisessä ympäristössä. Yrityksemme pääkieli on englanti ja Espoon konttorissa työskentelee noin 30 eri kansallisuutta.

Osaamisen kehittäminen sekä työn ja vapaa-ajan tasapaino

Henkilöstökyselymme mukaan työntekijämme nauttivat merkityksellisestä ja haastavasta työstään. Yli 60 prosentilla henkilöstöstämme on yliopistotason koulutus, ja tarjoamme lukuisia mahdollisuuksia ammatilliseen kehittymiseen. Henkilöstökyselyn perusteella olemme olleet jo vuosien ajan yksi Suomen suosituimmista työpaikoista. Kyselyn vertailuryhmänä on noin 50 000 työntekijää eri yrityksistä. Hyvän yhteishengen lisäksi tarjoamme työntekijöillemme joustavia työaikajärjestelyjä ja monenlaista vapaa-ajan toimintaa.

 

Kaikki avoimet työpaikkamme löydät alla olevasta luettelosta.  Mikäli sopivaa työtä ei tällä hetkellä ole tarjolla, siirry osoitteeseen www.trimble.com/careers nähdäksesi kaikki Trimblen avoimet työpaikat alueittain. Kyseisillä sivuilla voit myös täyttää avoimen hakemuslomakkeen tai tilata ilmoituksen avautuvista työpaikoista.

 

Kiitos kaikille, jotka vierailivat ständillämme TalentIT - rekrymessuilla Espoon Otaniemessä 2.11.2017! 

Uudet avoimet työpaikat Hakemuksen määräpäivä Maa
Global Business Development Manager, Engineering Segment, Industrial Customers Finland
BIM Specialist 30. marraskuuta, 2017 Finland
National Sales Manager United Kingdom
Talented Software Engineer 30. marraskuuta, 2017 Finland
Account Manager United Arab Emirates
Account Specialist, Tekla Structures, Engineering United States
Account Manager, Concrete United States
A&D Product Manager United Kingdom
Regional Sales Engineer Malaysia
Regional Sales Manager Malaysia
BIM销售工程师 China
Pre-Sales Engineer, Tekla Structures France
Service Engineer Japan

Meillä työskennellään teknologisen kehityksen kärjessä. Olemme olleet tietomallinnuksen edelläkävijä ja ohjelmistotuotteemme ovat perustuneet omaan tuotekehitykseemme jo vuodesta 1966 lähtien. Olemme ylpeitä tuotteistamme ja kehitämme niitä jatkuvasti yhdessä asiakkaidemme kanssa.

Haastavat tehtävät ja tiedon jakaminen osaavien kollegoiden kanssa takaavat, että työntekijämme pystyvät kehittämään osaamistaan ja kehittymään ammattilaisina. Työssäoppimisen ja koulutuksen lisäksi kehitysmahdollisuuksia tarjoavat myös tehtäväkierto sekä kansainväliset tehtävät.

Pidetty ja palkittu työpaikka

Tarjoamme positiivisen työympäristön, jossa arvostetaan yksilöllistä osaamista, pätevyyttä ja onnistumista. Yhdessä muodostamme innostuneen joukkueen, jossa opimme toinen toisiltamme. Seuraamme työilmapiiriä vuosittain toteutettavalla henkilöstökyselyllä. Viime vuosina saatujen tulosten mukaan työntekijämme arvostavat erityisesti hyvää yhteishenkeä kollegoiden kanssa, työkavereilta saatavaa tukea sekä itsenäistä, haasteellista ja merkityksellistä työtä.

Työn ja vapaa-ajan tasapaino

Arvostamme henkilöstömme työn ja vapaa-ajan tasapainoa ja tuemme työntekijöidemme hyvinvointia eri tavoin. Joustavien työaikojen lisäksi työntekijöillämme on mahdollisuus sopia erilaisista työaikaratkaisuista, kuten osa-aikatyöstä, etätyöstä tai opintovapaista.

Tuemme myös henkilöstömme vapaa-ajan urheilu- ja kulttuuriharrastuksia. Esimerkiksi Suomen henkilöstökerho järjestää kesä- ja joulujuhlia sekä harrastematkoja ja koordinoi lähes kahtakymmentä eri harrastuskerhoa, mm.  jalkapalloa, golfia, musiikkia ja pyöräilyä.

Täällä voit tutustua muutamiin työntekijöihimme ja lukea, kuinka he ovat kehittyneet ja oppineet täällä työskennellessään.

Kaisa, Konsultti, Suomi

Nykyisessä työssäni konsulttina autan asiakkaitamme käyttämään ohjelmistoa mahdollisimman tuottavalla tavalla sekä hyödyntämään ohjelmiston koko potentiaalin organisaatioissaan.

Lue koko tarina

Sascha, Tuotepäällikkö, Saksa

Vedän Saksan kehitystiimiä. Tiimissämme on tällä hetkellä kolme työntekijää, joista kaksi on koodaajia. Tässä tiimissä työskenteleminen on erittäin hauskaa ja palkitsevaa.

Lue koko tarina

Alfred, Director, Services & Consulting -osasto, Singapore

Nautin siitä, että saan olla suoraan kontaktissa asiakkaiden kanssa ja toimia heidän luotettuna neuvonantajaan – se tuntuu minusta palkitsevalta ja tuottaa tyydytystä.

Lue koko tarina