Skip to main content

Tekla News Talvi 2021

Kaavoitus- ja rakentamislain luonnos ja materiaalien hiilijalanjälkilaskelma vaikuttaa suunnittelijoiden työhön tulevaisuudessa

Uudessa kaavoitus- ja rakentamislain luonnoksessa ehdotetaan hiilijalanjälkilaskelman sisältämän ilmastoselvityksen liittämistä osaksi rakennuslupaa. Hiilijalanjälkilaskelma sisältäisi sekä rakennusmateriaalit että energiankäytöstä aiheutuvat päästöt. Energialaskenta on alalla hyvin tuttua, mutta materiaalien hiilijalanjälkilaskenta lisääntyisi ilmastoselvityksen myötä merkittävästi. 

Materiaalipäästöjen eli tuotesidonnaisten päästöjen laskenta on teoriassa melko yksinkertaista. Eri rakenneosille ja materiaaleille on saatavilla hiilijalanjälkikertoimet, joista nähdään, kuinka paljon päästöjä materiaalin kulutuksesta seuraa esimerkiksi materiaalikiloa tai juoksumetriä kohti. Näin määräluettelon jokaista riviä kohti etsitään sopiva kerroin ja laskelma on valmis. Käytännössä laskenta on kuitenkin virheherkkää. 

Tietomallinnus- ja hiilijalanjälkiohjelmistot saadaan varmasti keskustelemaan keskenään niin, että määräluetteloa ei tarvitse välissä tulostaa ja syöttää seuraavaan ohjelmistoon. Huolimattomuusvirheiden mahdollisuus on kuitenkin suuri. Virheitä voi olla esimerkiksi määräluettelossa, hiilijalanjälkikertoimet voi olla valittu väärin, tai ohjelmistojen integraatiossa on tehty vääränlaisia oletuksia. 

Tämänhetkisen kaavoitus- ja rakennuslain ehdotuksessa ei ole tarkemmin asetettu vaatimuksia hiilijalanjälkilaskijan pätevyyksille. Myöskään sekä laskelman laatijalle että hiilijalanjälkilaskelmat tarkistavalle rakennusvalvonnalle ei ole asetettu erityisiä pätevyysvaatimuksia. Jos lähtötiedot ovat kunnossa, hiilijalanjälkilaskentakin vastaa todennäköisesti todellisuutta. Olisi kuitenkin äärimmäisen tärkeää, että rakennusvalvonnan asiantuntija pystyisi päättelemään, onko esitetty arvio oikeansuuntainen. 

Jos hiilijalanjälkilaskennan laadunvarmistus ei ole kunnossa, saatetaan hankkeita ohjata ilmaston kannalta epäedulliseen suuntaan. Toisaalta hankkeet voivat saada toisiltaan epäreilua kilpailuetua, jos ilmastoselvityksiä vertaillaan väärin perustein.

Euroopassa on olemassa hiilijalanjälkilaskentavaatimuksia rakennusluvan liitteenä jo useammassa maassa. Laadunvarmistusmenetelmät poikkeavat maittain. Usein hiilijalanjälkilaskentaan käytetään erityistä sovellusta, joita on Euroopan markkinoilla reilu kourallinen tarjolla. Sovelluksiin on mahdollista sisällyttää laadunvarmistustyökaluja. 

Pätevyysvaatimusten rinnalle olisi hyvä tuoda tekoälyyn pohjautuvia laadunvarmistusmenetelmiä. Kun ympäristöministeriö on laatinut hiilijalanjäljen raja-arvoja, he ovat tilanneet suuren määrän laskelmia tyypillisistä suomalaisista kohteista. Näistä voitaisiin luoda vertailujoukko, jota vastaan ilmastoselvityksiä verrattaisiin. Ihmisen tekemä mekaaninen tarkistus tulisi käyttöön silloin, kun automaatio havaitsee anomalian. 

Hiilijalanjälkilaskennan sisällyttäminen rakennuslupaan on tehokas tapa vähentää kansallisia hiilidioksidipäästöjä. Onkin olennaista, että teemme päätöksiä näin vakavasta asiasta oikeaan dataan perustuen. 
Green Building Council Finland antoi lausuntonsa luonnoksesta hallituksen esitykseksi kaavoitus- ja rakentamislaiksi 7.12.2021.

Miisa Tähkänen, Green Building Council Finland. Kuvaaja Jukka AlanenMiisa Tähkänen
Johtava asiantuntija
Green Building Council Finland

 

Hiilipäästöjen laskeminen rakennusprojekteissa 

Miten optimoida hiilipäästöt missä tahansa projektisi vaiheissa? Miksi rakennesuunnittelun asiantuntijoiden pitää alkaa miettimään hiilipäästöjä juuri nyt? Linkistä pääset katsomaan, miten Sweco suunnitteli BIM:in ja One Click LCA:n ohjelmiston avulla hiilineutraalin urheiluhallin. 
 
Muistathan myös Teklan ja One Click LCA:n yhteistyötarjouksen loppuvuodelle! Teklan käyttäjät voivat hyödyntää One Click LCA -elinkaariarviointityökalua täysin integroidusti Tekla -ohjelmistojen kanssa ilmaiseksi vuoden 2021 loppuun asti.
 

Lounaskiertue - hienoa tavata pitkästä aikaa! 

Trimblen perinteinen lounaskiertue päästiin pitämään supistetulla kaupunkimäärällä, oli hienoa päästä näkemään taas teitä asiakkaita kasvotusten pitkästä aikaa. Ennen lounasta osallistujat näkivät Tekla 2021 - version parhaimpia puolia, sekä mukana oli myös BuildingPoint Finland, esittelemässä uusimpia teknologioitaan työmaalle.
 
Kiristyneiden rajoitusten takia jouduimme perumaan valitettavasti viimeisimmän lounaan, joka olisi järjestetty Trimblen upouudessa toimistossa Leppävaarassa, Espoossa. Toivottavasti pääsemme kutsumaan asiakkaita lounaalle uusiin tiloihin keväällä. 
 
 

Modernia teknologiaa tarjolla työmaalle  

Trimble Connectin laajennus lisätyn todellisuuden maailmaan tuo tietomallit toimistosta työmaalle helposti matkapuhelimen tai tabletin näytölle. Trimble Connect AR on ohjelmiston laajennussovellus iOS- ja Android-mobiililaitteille, joka mullistaa laadunvalvonnan ja suunnitelmien toimivuuden määrittelyn; digitaalisia malleja voi tarkastella 1:1 -mittakaavassa työmaaympäristössä. 
 
 
Laserkeilausrobotti “Spot” tuottaa pistepilvet rakennustyömaalla. Trimblen autonomisessa robottilaserkeilauksessa Boston Dynamicsin Spot-robottikoira on integroitu Trimble X7 3D-laserkeilaimen ja FieldLink-ohjelmiston kanssa. Integroitu ratkaisu tallentaa työmaan dataa automaattisesti. X7:n FieldLink-ohjelmisto käyttää Spotin ohjausta luomaan reittipisteiden polun, jota Spot seuraa. Robotti pysähtyy pisteille laserkeilausta varten.
 
 
 

Tampereen yliopistoon perustettu Trimble Technology Lab -laboratorio

 
Tampereen yliopiston rakennetun ympäristön tiedekuntaan on perustettu Trimble Technology Lab, joka tarjoaa arkkitehti- ja rakennusinsinööriopiskelijoille mahdollisuuden perehtyä Trimblen ohjelmistoratkaisujen hyödyntämiseen käytännössä. Trimblen lahjoittamat välineet sisältävät mm. laserskannauksen, rakennus- ja rakennesuunnittelun, projektien kustannuslaskennan, BIM-pohjaisen aikataulutuksen ja rakenneanalyysin ohjelmistoja ja laitteita.
 
“Yhteistyö Trimblen kanssa vahvistaa merkittävästi meidän arkkitehtuurin ja rakennustekniikan alojen tutkinto-ohjelmiamme”, toteaa Antti Lönnqvist, Tampereen yliopiston rakennetun ympäristön tiedekunnan dekaani.
 
 

Lisenssitarjonta loppuvuoden ajan 

Muistutuksena vielä kaikille, että vanhojen lisenssien myynti päättyy 31.12.2021 eli Back to maintenance-, Perpetual upgrade- ja määräaikaisten vuokralisenssien myynti tapahtuu siihen asti vanhoilla konfiguraatioilla. Ensi vuonna vain uudet vuokralisenssit ovat saatavilla joko jatkuvina tai määräaikaisina.
 
Kysy lisää myyjältäsi: tekla.sales.fi@trimble.com
 

Kevään koulutukset 

Haluatko oppia ensi vuonna uutta Tekla-ohjelmistojen käytöstä? Katso alla olevasta linkistä meidän koulutukset ensi keväälle. Järjestämme myös räätälöityjä koulutuksia toiveiden mukaan. Koulutus-sivuilta pääsee myös katsomaan partneriemme koulutuksia. 
 
 
 

Uudet nettisivut 

Oletkin ehkä jo huomannut, meidän nettisivustomme tekla.com on saanut uuden ulkoasun. Osa sivuista löytyy eri yläotsikoiden alta, mutta sivuston pitäisi nyt olla toimivampi, toivottavasti löydät etsimäsi! Kaikki tukipalvelut ovat nyt myös saatavilla kätevästi, ja esimerkiksi Tekla User Assistancessa kaikkien tuotteiden tuki on saman sivuston alla. 
 
 

Työskenteletkö väylähankkeiden parissa tilaajana, suunnittelijana, rakentajana, rakennuttajana tai kunnossapitäjänä?

Kolmas Diginfra-koulutus järjestetään helmikuussa Tampereella, ja siellä opit, miten digitaaliset välineet ja menetelmät auttavat liikenneinfran koko elinkaaren hallinnassa ja edistävät yhteistyötä toimijoiden kesken. Ohjelman on suunnitellut kokenut asiantuntijaryhmä, joten koulutuksesta on tulossa hyvä! 
 
Voit osallistua koulutukseen myös etänä. 
 
 

Teklan joulukalenteri Facebookissa 

Meillä on auennut luukkuja joulukalenterissa Facebook-sivuilla joulukuun ajan, vielä on muutama päivä avaamatta. Luukuista on auennut niin hyödyllistä kuin ehkä vähän hauskempaakin sisältöä, katso jo avatut luukut sekä jännitä seuraavia alla olevan linkin kautta :) 
 
 
 

Loppuvuoden Tekla-puhelinpäivystys

 
Joulun ja uudenvuoden välipäivinä (27.-31.12.) Trimblen ohjelmistojen käyttöön liittyvissä ongelmissa apua saa puhelimitse klo 10-14. Vuoden viimeisenä päivänä 31.12.2021 puhelinpäivystys on suljettu. Yhteydessä voi olla myös normaalisti osoitteeseen tekla.support.fi@trimble.com.
 

Tekla käyttäjäpäivä vanhanajan tyyliin

Nyt sormet ja varpaat ristiin, meillä on toiveena järjestää ensi kevään Tekla käyttäjäpäivä normaalina tapahtumana. Toivotaan siis, että näemme monia teistä ihan paikan päällä Sokos hotel Triplassa Helsingin Pasilassa torstaina 17.3. 
 
Pistä siis tämä päivä kalenteriin, ja toivotaan että nähdään silloin! Laitamme kutsut ja tarkempaa agendaa tammikuussa.
 

Jouluntoivotukset koko tiimiltä 

Me toivomme oikein Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2022! Kiitos kaikille tästä vuodesta.