Skip to main content

Polartek tulostaa projektikohtaiset raportit nopeasti Tekla Teddsillä

Selvitykset, laskelmat ja raportit kuuluvat kiinteästi kotimaisen energian hyödyntämisen konsulttipalveluita tarjoavan Polartekin toimialaan. Yritys on korvannut omatekoiset laskentataulukot Tekla Teddsin nopeakäyttöisillä raporttipohjilla.

Insinööritoimisto Polartek Oy perustettiin vuonna 1975. Yrityksen päätoimipaikka on Oulussa, ja sillä on sivukonttorit Varkaudessa, Jyväskylässä, Kotkassa, Kokkolassa ja Helsingissä, sekä tytäryhtiöt Kemissä ja Oulussa. 

– Polartek tarjoaa konsulttipalveluita kotimaisen energian hyödyntämisen haasteisiin, kertoo yhtiön rakennesuunnitteluyksikön suunnittelupäällikkö Jorma Hopia, jolla on aiemmalta uraltaan vahva Tekla-tuntemus ja joka lisäksi kehittää komponentteja valmistavalle teollisuudelle. 

– Meillä kaikki rakennesuunnittelu tehdään tietomallipohjaisesti ja pääsääntöisesti TeklaJorma Hopia, Polartekin rakennesuunniteluyksikön suunnittelupäällikkö Structuresilla, Hopia jatkaa. – Tekla Tedds otettiin Polartekillä käyttöön vuonna 2018, kun yhtiöön perustettiin liiketoimintakaupan kautta rakennesuunnittelun yksikkö. Sitä ennen käytettiin aika lailla omia Excel-taulukoita ja köykäisiä ohjelmia, joista sai välittömät tulokset lähtötietoja syöttämällä. Tekla Teddsissä on sama nopean toiminnan idea ja lisäksi parametrisoitua toiminnallisuutta. 

– Tekla Teddsin käyttöönotto yrityksessä on johdonmukainen, ja jokainen dialogi on aika selkeästi opastettu. Käytämme ohjelman mukana tulleita valmiita laskentapohjia, ja lisäksi meillä on koneosaston valvonnassa kehitettyjä mitoituspohjia, Hopia kertoo.

Tekla Teddsin avulla on nopeaa tarkistaa, että lähtö- ja laskentaparametrit tulevat alusta asti oikein

– Konsultteina myymme aikaamme, mutta jostakin syystä käytännön suunnittelutyössä on aina posketon kiire, Hopia sanoo. – Tuulikuormamäärittelyjen nopea laskenta on huomattava hyöty, ja toinen hyöty on se, että laskentaraportista saa todella ketterästi ja selkeästi tulostettua jälkilaskentaa varten tarvittavat lähtötiedot. Tehtäviä ketjutetaan ja vaiheistetaan eri suunnittelijoille, ja Tekla Teddsin avulla säästämme aikaa tarkistuksessa. Ohjelman avulla on nopeaa tarkistaa, että lähtö- ja laskentaparametrit tulevat alusta asti oikein.

Tekla Tedds näyttää laskennassa käytetyt kaavat ja normin kohdat. Tämä helpottaa kolmannen osapuolen tarkastusta, koska laskennan kulkua voidaan seurata hyvin tarkasti.

Tekla Tedds on meillä aika lailla päivittäisessä käytössä esimerkiksi erilaisten varastohallien ja muiden teräsrunkorakenteiden laskennassa. Jatkokehitystä tarvitaan vielä kehäjakolaskentaan. Ohjelmasta saa ketterästi tulostettua tuulen paineeseen liittyviä painekarttoja ja kuormitustapauksia, mutta parametrisointia on syytä vielä kehittää, koska varsinainen analyysi tehdään muilla ohjelmilla. Rakennesuunnittelun riippumattomassa tarkastuksessa kiinnitetään huomiota siihen, millä kuormilla analyysi tehdään, ja ilman dokumentointia kuormat voivat unohtua, mistä seuraa ristiriitoja tarkastusvaiheessa; lopputulos ei vastaakaan alkuperäisiä laskelmia, Hopia muistuttaa. 

– Laskentaraportissa täytyy olla viittaukset ja varsinaisessa tarkastuksessa laskentaperusteet, ja laskija on vastuussa siitä, että ne vastaavat oikeaa kohtaa ja vuotta. 

Tekla Tedds on edullinen ohjelma, joka tuottaa yritykselle lisäarvoa

– Tietyissä tehtävissä edellytetään sertifioitua ohjelmistoa, ja Tekla Tedds on toistaiseksi enemmän omatoimistandardiin perustuva laskentaraportti, johon syötämme itse parametrit ja jonka tulokset tarkastetaan tavallista tarkemmin, Hopia sanoo. – Suomen markkinan osalta olisi hyvä varmistaa, että ohjelmalla tehdyt raportit saavat varmasti hyväksynnän tarkastusprosessissa. Betoni- ja teräsrakenteiden mitoituspohjissa voisi olla vastaavien kansallisten yhdistysten verifiointileimat. Tavoitteenamme on joka tapauksessa jatkojalostaa omaan toimintaan räätälöityjä Tekla Tedds -laskentapohjia ja luopua xls-pohjista kokonaan. 

Tekla Tedds on edullinen ohjelma, joka ei maksa tuhansia, mutta tuo yritykselle lisäarvoa, Hopia kiteyttää. – Meille suurimpia hyötyjä on ehdottomasti raporttien nopea tulostus. Laskentaraportteihin saa riittävän laajat projektikohtaiset tiedot nopeasti mukaan, jotta tunnistetaan helposti, mistä laskennasta on kysymys. Käyttöliittymä ohjaa laskentavaiheiden etenemistä, jotta voi ryhmitellä itse laskentaprosessin johdonmukaisesti insinöörille sopivassa selkeän loogisessa järjestyksessä mukaan lukien geometrialuokat, kuormitukset, kestävyysehdot ja tulokset. Tekla Tedds sopii toimijalle, joka pystyy itse ylläpitämään omia laskentapohjia, vaikka katetta saa kyllä ohjelman mukana tulevilla valmiilla pohjillakin. Suurimman hyödyn saa, kun kehittää itse vähän päälle, ja tähän toivomme Trimbleltä koulutusta.

Tekla Teddsin 3 laskentapohjaa, joita ilman suunnittelija ei tule toimeen:
1. Tuulikuormat
2. Anturaperustukset 
3. Tukimuurilaskenta

Kokeile Tekla Teddsiä ilmaiseksi 30 päivän ajan.

Katso Tekla Tedds -webinaarimme "Tehosta Rakennelaskentaa".

Lue artikkeli "Tekla Tedds - Välttämätön mutta unohdettu tuote rakennesuunnittelijoille".