Tekla News Kesä 2020

Tietomallintaminen on loikannut uudelle tasolle

Sain kunnian olla Tekla BIM Awards 2020 -kilpailun tuomariston puheenjohtajana. Tänä koronavuonna palkintojenjako oli järjestetty virtuaaliympäristössä, mikä toisaalta muistutti meitä digitalisaation hyödyistä. Palkintojenjako – ja myös tietomallintaminen – onnistuu etäillen.

Tietomallin määritelmä on olla rakennuksen tai infrakohteen sekä rakennusprosessin koko elinkaaren aikaisten tietojen kokonaisuus digitaalisessa muodossa. Tänä vuonna olin erityisen ilahtunut siitä, että useassa kilpailutyössä oli otettu huomioon kohteen koko elinkaari ja tietoja oli tallennettu malliin hyvin monipuolisesti. Tietomalleja oli käytetty projekteissa mm. aikataulukseen, kustannusseurantaan, yhteistyöhön, viestintään, puhtaudenhallintaan ja työturvallisuuden edistämiseen. Useassa työssä oli otettu huomioon kohteen mallipohjainen ylläpito, mikä vaatii meillä rakennusalalla edelleen kehittämistä. Digitaalisen kaksosen elämä päättyy liian usein rakennusvaiheeseen.

Tämän vuoden finalistien joukossa oli erittäin monipuolisia ja laadukkaita töitä. Mukana oli tuotantolaitoksia, siltoja, jätevedenpuhdistamo, hotelli, virastotalo, sairaala, kirkko, ravintola, vuoristorata, yksityisasunto ja jopa taideteos. Yksi osoitus kilpailun kovasta tasosta oli se, että tuomaristo päätyi antamaan kunniamaininnan viidelle työlle. Monet kohteet olivat erittäin haastavia mallinnettavia, mikä kertoo mallinnusosaamisen korkeasta tasosta. Tietomallien käytöllä oli myös pystytty osoittamaan merkittäviä hyötyjä liittyen muun muassa projektien kustannuksiin. Siinä suunnittelun tarkkuus ja virheettömyys olivat merkittävässä roolissa.

Kovatasoisessa kilpailussa Helsingin Kaupunkiympäristötalo nousi lopulta selkeäksi voittajaksi. Projektissa oli erityisen ansiokasta laaja mallipohjainen yhteistyö, mallipohjaisen ylläpidon huomioiminen sekä ansiokas innovatiivisuus tietomallin hyödyntämisessä. Mallin avulla mm. hallittiin työmaan puhtautta sekä työturvallisuuden parantamista. Työturvallisuuskoulutuskin järjestettiin mallipohjaisesti. Tuomaristo totesi, että Kaupunkiympäristötalo-projektissa tietomallipohjainen suunnittelu ja digitalisaatio vietiin aivan uudelle tasolle. 

Pienten projektien sarjassa voitto meni mielenkiintoiselle Ratahanke Taigalle, jossa rakennettiin Linnanmäelle uusi vuoristorata. Projektissa yhdistettiin olemassa oleva maastotieto ja laserkeilattu pistepilviaineisto tietomalliin, ja siihen tuotiin myös mm. kalliopinnan ja pulttien tarketieto. Mallintaminen oli vaativaa ja tarkkaa, koska perustukset ja radan vieressä olevat rakenteet sekä tiukka aikataulu vaativat tarkkuutta ja virheettömyyttä. Tuomaristo totesi, että Taiga-projektissa tehtiin ansiokkaan tarkkaa mallinnusta sekä tuotiin malliin laajasti tietoa yksityiskohdista lähtien.

Tekla BIM Awards -kilpailulla on tärkeä merkitys tietomallintamisen kehittämisessä. Kilpailun avulla saadaan tietoa tietomallintamisen tasosta ja ohjelmistojen käyttömahdollisuuksista. Kilpailu myös kannustaa omalta osaltaan laadukkaaseen mallintamiseen ja tietomallin monipuoliseen hyödyntämiseen, mikä lisää samalla osaamista koko rakennuskohteiden elinkaarella.

 

Kalle VaismaaKalle Vaismaa
Infra-alan digitalisaatioprofessori & Tekla BIM Awards 2020 -tuomariston puheenjohtaja
Tampereen yliopisto
Tutkimuskeskus Terra

 

Tekla BIM Awards 2020 -kilpailun voitto Kaupunkiympäristötalolle

Tapahtumat syksyllä

Syksyn koulutukset

Webinaaritallenteet katsottavissa myös kesällä

 

Tekla BIM Awards 2020 -kilpailun voitto Kaupunkiympäristötalolle

Kaupunkiympäristötalo-projektin osapuolia voittajien online-tapaamisessaSuomen ja Baltian maiden Tekla BIM Awards 2020 -kilpailun voittajaksi on valittu Kaupunkiympäristötalo. Voittajaprojektissa tietomalleja käytettiin monipuolisesti ja innovatiivisesti läpi hankkeen eri osapuolten kesken ja rakentamisen eri vaiheissa. Projekti voitti myös yleisöäänestyksen.

Pienten projektien voittaja on Ratahanke Taiga. Mielenkiintoisessa projektissa tietomallintamista on hyödynnetty ansiokkaasti. Lisäksi tuomaristo antoi viidelle projektille kunniamaininnat. Kilpailussa palkitut osallistuvat kansainväliseen Tekla Global BIM Awards –kilpailuun syksyllä 2020.

Lue koko uutinen

 

Syksyn 2020 Tekla-tapahtumat ja -koulutuksetTapahtumat syksyllä

Loppuvuoden tapahtumat toteutamme verkossa. Keväältä siirtynyt Tekla käyttäjäpäivä pidetään virtuaalisena tapahtumana 8.10. ja perinteinen lounaskiertue muuttuu syksyn mittaan pidettäviksi alueellisiksi online-tapaamisiksi. Lähetämme kutsut tapahtumiin kesän lopulla.

 

Trimblen koulutukset syksyllä 2020Syksyn koulutukset

Syksyllä koulutustarjontamme on online-painotteinen, joten koulutuksiin osallistutaan etänä. Yrityskohtaisia koulutuksia voimme järjestää normaaliin tapaan. Julkaisemme syksyn koulutuskalenterin elokuussa ja ilmoitamme siitä sitten.
 

Webinaaritallenteet katsottavissa myös kesällä

Kesä on hyvää aikaa oppia uutta ja hakea ideoita syksyyn. Webinaariarkistossamme on 11 suomenkielistä tallennetta viimeiseltä 12 kuukaudelta ja viimeisin niistä onkin ennenjulkaisematon webinaari Trimble Connectin käyttöä helpottamaan. Kannattaa vilkaista myös englanninkielisten webinaarien tarjonta, esimerkiksi webinaari parametrisesta suunnittelusta.

Katso webinaaritallenteet

 

Aurinkoista kesää!
 

Toivottaa Trimblen BIM-tiimi