Palvelu- ja logistiikkakeskukset Tekla BIM Awards -kilpailun voittajiksi

Aurinkokiven palvelukeskus, rakennemalli
PTDC Logistiikkakeskus, rakennemalli

Aurinkokiven palvelukeskus ja PTDC-logistiikkakeskus valittiin sarjojensa voittajiksi vuoden 2015 Suomen ja Baltian alueen Tekla BIM Awards -kilpailussa. Tällä kertaa raadille ei riittänyt, että rakennuksen suunnittelijat mallintavat, vaan erityistä huomiota kiinnitettiin projektiryhmän yhteistyöhön ja tiedolla johtamiseen.

Talonrakentamissarjan voittajaksi valittiin Aurinkokiven palvelukeskus, jonka kilpailuun ilmoittivat Vantaan Kaupunki, Fira Oy, Playa Arkkitehdit Oy, Optiplan Oy, Insinööritoimisto Laaturakenne Oy, Insinööritoimisto Sormunen & Timonen Oy, Sweco Oy, Projectus Team Oy, Stacon Oy, RM-Hitsaamo Oy ja Parma Oy. Raadin mukaan tietomallia käytettiin monipuolisesti hyödyksi prosessin eri vaiheissa ja sen avulla tehtiin yhteistyötä projektiosapuolten kesken. Vaikka palvelukeskus on rakennushankkeena tavanomainen, tietomallinnuksen hyödyntämisen kannalta se edustaa alansa huippua.
Lisätietoja hankkeesta

Infra- ja teollisuusrakentamisen sarjan voittajaksi valittiin Sipoon Bastukärrissä sijaitseva PTDC-logistiikkakeskus, jonka kilpailuun ilmoittivat Työyhteenliittymä Freeway (Skanska Talonrakennus & Lemminkäinen), SOK Kiinteistötoiminnot ja Sweco Rakennetekniikka Oy. Raadin mukaan tässä valtavassa hankkeessa hyödynnettiin mallinnettuja tietoja määrätietoisesti ja hyvässä yhteistyössä hankeosapuolten välillä. Lisäksi mallia hyödynnettiin elementtituotannon suunnittelussa ja seurannassa, logistiikassa ja työmaanohjauksessa.
Lisätietoja hankkeesta

Voittajat julkistettiin ja palkinnot ojennettiin eilen 8.10. Tekla BIM Forum -tapahtumassa Tampereella.
− Tietomalleja ei vielä hyödynnetä siinä mittakaavassa kuin voitaisiin hyödyntää, sanoo Teklan Suomen ja Baltian aluejohtaja Jarmo Manninen. − Hyväksi havaittu toimintatapa on vielä liian harvojen käytössä. Rakentamisessa tehostaminen, Lean, ympäristösertifikaatit ja laatu ovat koko ajan esillä alan keskustelussa, ja BIM eli rakentamisen tietomallintaminen on yksi keino tehokkuus- ja turvallisuustavoitteiden saavuttamiseksi. Tekla BIM Awards -kilpailu on keinomme nostaa esiin laadukkaasti toteutettuja rakennushankkeita ja siten edistää alan parhaiden käytäntöjen mahdollisimman nopeaa ja laajaa käyttöönottoa.

Tekla BIM Awards -kilpailu järjestettiin tässä muodossa nyt 7. kerran. Palkintoraadissa istuivat Auri Häkkinen Rakennuslehdestä, Tero Järvinen Granlund Oy:stä, Olli Seppänen Aalto-yliopistosta, Janne Tähtikunnas Teräsrakenneyhdistyksestä ja Päivi Puntila Tekla Oy:stä. Lisäksi toimitsijoina mukana olivat Jarmo Manninen ja Kirsti Porko Tekla Oy:stä. Kilpailun arvosteluperusteina ovat rakennemallin mallinnustarkkuus ja tietosisältö (yleisten standardien mukainen mallintamiskäytäntö, esim. BEC, YTV2012, Infra FINBIM), eri rakennusmateriaalien yhdistäminen tietomallissa, tietomalliperusteinen suunnittelunohjaus, tietomallipohjainen yhteistyö projektiosapuolien välillä, valmistusautomaatio, tuotantomallinnus ja innovatiiviset ratkaisut mallintamisessa sekä mallin hyödyntämisessä.

Talonrakentamisen erityismaininnat saivat Sweco Rakennetekniikka Oy:n Kaupunkikeskus Tapiola, joka on mittakaavaltaan iso ja rakenneteknisesti haastava hanke ja edelläkävijä paikallavalujen mallintamisessa, sekä Norjassa sijaitseva Liettualaisen JSC Concretus Designersin ilmoittama Skansekaia, jossa sovellettiin Lean-periaatteita ja toteutettiin mallin avulla edistyksellistä logistiikkasuunnittelua. 

Infra- ja teollisuushankkeiden erityismaininnat menivät WSP Finland Oy:n mallintamalle Intiassa sijaitsevalle Chenabin sillalle, jota kuvattiin toteuttamiskelpoiseksi tietomalliksi valtavassa ja haastavassa hankkeessa, sekä Isoisänsillan projektiryhmälle kunnianhimoisesta tavoitteesta piirustuksettoman sillan toteuttamisesta ja erityisesti tilaajan tahtotilasta sekä määrätietoisesta työstä tavoitteen eteen. Erityismaininnan sai myös A-insinöörit Oy:n mallintama Porvoon jalostamon isomerointiyksikkö, jossa laitosmalli ja rakennemalli sovitettiin yhteen ja rakentaminen suunniteltiin käynnissä olevan laitoksen yhteyteen.
Lisätietoja hankkeista

Yleisö valitsi myös oman suosikkinsa nettiäänestyksellä. Suurimmaan äänisaaliin annetuista yli 1500 äänestä keräsi PTDC Logistiikkakeskus. Suomen ja Baltian alueen parhaat hankkeet osallistuvat vielä kansainväliseen Tekla Global BIM Awards -kilpailuun, jonka tulokset julkistetaan vuoden loppuun mennessä.