Jalkapallon MM-kisojen Arena Amazônia sai muotonsa perinteisestä intiaanikorista

 

Suomalaista ohjelmistoa hyväksikäyttäen rakennusliike Martifer Construções onnistui pysymään tiukassa aikataulussa. Kisat voivat alkaa Brasilian Manausissa.

Manausin kaupungin uusin maamerkki Brasilian pohjoisosissa on jalkapallostadion ja monikäyttöareena Arena Amazônia 44 500 istumapaikkoineen. Stadionin muoto ja ulkonäkö sai inspiraationsa Manausin kaupunkia ympäröivästä Amazonin viidakosta. Stadionin arkkitehtuurin pääelementti on teräksinen ulkokuori ja katto, jotka muistuttavat muodoltaan intiaanien perinteistä olkikoria. Stadionin arkkitehtisuunnittelusta vastaa saksalainen Gerkan Marg und Partner (GMP), joka on suunnitellut urheiluareenoita myös Saksaan, Kiinaan ja Etelä-Afrikkaan.

Arena Amazônian rakentamiseen kohdistui MM-kisojen tiukka aikataulupaine, jonka johdosta Martifer Construções valitsi päätyökalukseen Tekla Structuresin teräsrakenteiden mallintamiseen ja piirustusten luontiin.

Kierteiset rakenteet

Stadionin koko ulkokuoren ja katon peittävään teräsrakenteeseen käytettiin 7 000 tonnia terästä. Sekä päätukirakenne että kulma- ja H-profiiliteräksestä tehdyt sekundääripilarit tehtiin teräslevyistä, ja ne tukevat 31 metriä korkeaa rakennetta. Teräsrakenteeseen kiinnitetty läpikuultava valkea PFTE (polytetrafluoroethylene) –kate suojaa stadionin käyttäjiä kuumuudelta.

Martifer aloitti työn marraskuussa 2012 50 suunnittelijan, mallintajan ja projektipäällikön voimin, ja noin 520 henkeä työskenteli työmaalla.

Yksi suurimmista haasteita oli kierteisten ja kaltevien palkkien valmistus, jota varten vaadittiin yli 20 pisteen koordinaattikontrollia. Esiasennus ja asennus, materiaaliseuranta valmistuksen aikana ja kuljetusten logistiikka olivat myös haasteita, joihin piti löytää ratkaisu.

Näihin haasteisiin Martifer vastasi käyttämällä Tekla Structuresia yhdessä oman ohjelmistonsa kanssa. Näin varmistettiin, että suunnitelmat ovat ajoissa kunnossa.

Katso video

 

“Myös yhteistyökumppanimme käyttivät Teklan ohjelmistoja, ja pääsimme jakamaan tietoa. Tekla Structuresia käytettiin projektikokouksissa selventämään mitä tahansa kysymyksiä ja työmaalla ohjaamassa asennusta”, kertoo Martiferin mallinnuksenhallintaryhmä.

Arena Amazônia –projektissa Tekla Structuresia käytettiin alkuvaiheessa teräsrakenteiden lopullisen muodon määrittämisessä myöhempää vahvistusta varten. Lisäksi mallinnettiin teräsrakenteet, luotiin piirustukset, työstökoneiden ohjaustiedostot ja valmistuslistaukset sekä listaukset palkkien koordinaateista.

Martifier on käyttänyt Teklan ohjelmistoja jo 14 vuoden ajan ja luotti Teklan kykyyn onnistuneesti suoriutua valmistusprosessin monista vaiheista. ”Haluamme korostaa merkittävää lisäystä tuottavuudessa, joka syntyi, kun käytimme Tekla Structuresin avointa ohjelmointirajapintaa ja muokkasimme raportteja. Saimme paljon etua säästyneestä ajasta ja siitä, miten helposti Tekla Structures mukautui tämän kokoluokan projektissa tapahtuviin jatkuviin muutoksiin”, jatkaa Martiferin mallinnustiimi.

Arena Amazônia vihittiin käyttöön maaliskuussa 2014. Se on yksi kymmenestä MM-kisojen stadionista, joiden rakentamisessa on käytetty Teklan BIM-ohjelmistoja.

 

Arena Amazônia

  • 44,500 istumapaikkaa
  • pelipaikka neljälle MM-kisaottelulle
  • Teräsrakenne 7 000 tonnia
  • Vihitty käyttöön maaliskuussa 2014
  • Arkkitehti Gerkan, Marg und Partner (GMP) Saksasta

 

Lisätietoja:

Teklan varatoimitusjohtaja Risto Räty, Puh. 030 661 1781 risto.raty (at) tekla.com

 

Kuvia median käyttöön

Median käyttöön kuvia Teklan kuvapankissa.

HUOM: Seuraava teksti liitettävä kuviin: "Copyright © 2014 Tekla".
Kuvat on tarkoitettu vain median käyttöön. Kuvia ei saa muuttaa.

Lehdistösuhteet: