Skip to main content

Tekla News Kevät 2020

Tietomallin tulevaisuus - tiedon “rajaton” rikastaminen

Tietomallinnuksesta on tullut todellista suunnittelun valtavirtaa, missä teknologian käyttöönotto on kiihtynyt erityisesti viimeisen vuosikymmenen aikana. 

Teklassa ymmärrettiin varhain, että tiedon luomisen lisäksi täytyy tarjota välineitä myös tiedon kuluttamiseen, mitä ajatellen julkaistiin Tekla BIMsight vuonna 2011. Teklan siirtyminen osaksi Trimbleä toi mukanaan lisää resursseja, ekosysteemin ja mahdollisuuden laajempaan yhteistyöhön. Siirtymä pilvipohjaiseen malliyhteistyöhön konkretisoitui loppuvuodesta 2014. Silloin julkaistiin koko Trimblen laajuinen pilvipohjainen yhteistyöalusta Trimble Connect, johon sulautuivat myös Tekla BIMsight ja Tekla Field3D -tuotteet. Trimblen voimakkaat panostukset Trimble Connectin sekä pilvialustan kehittämiseen jatkuvat yhä.

Trimble Connectin lisäominaisuudet vievät kohti uutta vaihetta 

Olemme siirtymässä uuteen vaiheeseen, jossa mallitietoa voidaan rikastaa uudella tavalla. Trimble Connectissa on lisäominaisuudet mallin organisointiin (Organizer), ominaisuustietojen hallintaan (Property Set Manager) ja tiedon excel-tyyppiseen taulukointiin (Content Browser). Nämä ominaisuudet antavat lähes loputtoman sovellusten kirjon; ominaisuustietoja (property sets) voidaan tuoda pilveen myös yrityksen omasta ERP-toiminnanohjausjärjestelmästä. Näin saadaan tieto, missä tehtaassa tuote valmistuu, mikä on sen valmistusaste ja milloin se on saatavissa työmaalle. Tilannetietoa päivitetään sovituin väliajoin, jolloin työmaa voi seurata ajantasaista tilannekuvaa Trimble Connectin avulla. 

Uusia mahdollisuuksia tietomallin tietojen rikastamiseen

Ominaisuustietoja voidaan kirjoittaa pilveen QR-koodia tai NFC-sirua hyödyntäen. Tieto voi tulla myös älykkäästä IoT-sensorista (internet of things). Esimerkkinä sensoritiedon hyödyntämisestä on betonin kovettumisen sekä ympäröivien olosuhteiden seuranta betonin valamisen ja kuivumisen aikana. Tietoa ei kirjoiteta julkaistuun IFC-malliin, vaan se liitetään tiettyjen kokoonpanojen tai malliobjektien ominaisuustietoihin pilvipalvelussa. Näin tieto on saatavissa muihinkin järjestelmiin pilvipalveluun kuuluvien, avoimien ohjelmointirajapintojen kautta. Eräänä esimerkkinä voisi olla teräspalkin CO2-arvo. Ominaisuustietojen avulla voidaan seurata, paljonko on syntynyt hiilidioksidipäästöjä teräspalkin valmistus-, kuljetus- ja asennustyössä. 

Malli voidaan myös organisoida aiemmin mainittujen ominaisuustietojen pohjalta miten tahansa perinteisen kerros- tai lohkojaon lisäksi. Organisointi voidaan tehdä vaikka aliurakoitsijan asennuskohteiden sijainnin mukaan tai myös tuoteryhmittäin. Trimble Connectin taulukkonäkymän avulla on myös mahdollista organisoida mallia sekä hakea tarkkaa määrätietoa. Taulukkonäkymään voidaan liittää tarpeelliset kirjoitetut ominaisuustiedot ja viedä ne jatkokäsittelyyn Exceliin .csv -tiedostona. 

Trimble Connectin uudet työkalut tarjoavat loputtoman mahdollisuuden rikastaa, organisoida ja raportoida pilvipalveluun tallennettua tietoa, josta tieto on helposti saatavilla mihin tahansa muuhun järjestelmään.

Innovatiivisuudelle ei ole enää mitään rajaa.

 

Jussi KetojaJussi Ketoja
Business Development manager,
Trimble Connect & Model Sharing
Trimble Solutions Oy

 

Trimble auttaa etätöissäTrimble auttaa etätöissä

Trimble haluaa tarjota apua ja helpottaa etätyöskentelyä. Katso vinkit etätyöskentelyyn sivultamme. Voit nyt myös kokeilla Tekla Teddsiä 45 päivän kokeilujakson ajan. Lue lisää ohjelmistosta ja kampanjasta alta.

Vinkkejä etätyöskentelyyn

Lisätietoa Tekla Teddsistä ja kampanjasta

 

Betset palvelee asiakkaitaan reaaliajassa Trimble Connectin avulla

Miten muut käyttävät Trimble Connectia? Tutustu nettisivuillamme Betsetin kokemuksiin Trimble Connectin hyödyntämisestä.

Lue kokemukset

 

Tekla BIM Awards 2020 - Suomi ja Baltia Tekla BIM Awards 2020 - Suomi ja Baltia 

Kevääseen kuuluu tuttuun tapaan Tekla BIM Awards -kilpailu, joka on parhaillaan meneillään. Se on oiva tilaisuus esitellä omaa ja yrityksesi osaamista muille toimijoille. Parhaat projektit osallistuvat Tekla Global BIM Awards 2020 -kilpailuun. Ilmoita projektisi 23.4.2020 mennessä.    

Lisää Tekla BIM Awards -kilpailusta

 

Tekla 2020 -versiot

Tekla 2020 -versiot

Uusissa Tekla 2020 -versioissa on mukana useita parannuksia ja uusia toiminnallisuuksia. 

Tekla Structures 2020 helpottaa monimutkaisten muotojen mallintamista ja parantaa käytettävyyttä. Tuoreimman Tekla Structural Designer -version myötä erilaisten suunnitteluvaihtoehtojen vertailu on mahdollista Grasshopperilla. Tutustu myös uusimpaan Tekla Tedds -versioon, joka mahdollistaa rakennelaskelmien liittämisen automaattisesti Tekla Structuresin ja Tekla Structural Designerin objekteihin.

Tutustu tarkemmin Tekla 2020 -versioihin 

Englanninkieliset ja suomenkieliset webinaarit kokoavat yhteen uusien versioiden viimeisimmät parannukset. Suomenkielisistä webinaareista toinen on 24.4.2020. Ilmoittaudu mukaan!  

Muistathan, että Tekla User Assistance -sivuilla on paljon ilmaisia ohjevideoita, joiden avulla voit kerrata tai oppia lisää Tekla-tuotteista

 

Ilmaiset tutoriaalit

Muistathan, että Tekla User Assistance -sivuilla on paljon ilmaisia ohjevideoita, joiden avulla voit kerrata tai oppia lisää Tekla-tuotteista. Katso tutoriaalit: 

 

 

Mukavaa kevään jatkoa!