Skip to main content

Tekla BIM Awards 2019 –kilpailun voitto Pasilan Triplalle

Suomen ja Baltian maiden Tekla BIM Awards 2019 -kilpailun voittajaksi on valittu Pasilan Tripla

Suomen ja Baltian maiden Tekla BIM Awards 2019 -kilpailun voittajaksi on valittu Pasilan Tripla. Kilpailun tulokset julkistettiin ja palkinnot jaettiin keskiviikkona 12.6.2019 Helsingissä. Poikkeuksellisen laajassa tietomallipohjaisessa hankkeessa hyödynnettiin uraauurtavasti, tiiviissä yhteistyössä ja ennakkoluulottomalla asenteella tietomallinnusta. Kilpailun voittajat osallistuvat kansainväliseen Tekla Global BIM Awards –kilpailuun vuonna 2020.

Voittajaprojekti on poikkeuksellisen laaja tietomallipohjainen hanke. Projektissa kokeiltiin uusimpia teknologisia ratkaisuja, joista valittiin toimivimmat vaihtoehdot ja tarvittaessa rakennettiin niitä itse. Tietomallia käytettiin monipuolisesti ja osallistavasti läpi hankkeen asiakkaat huomioiden. Eri rakentamisen osa-aloja yhdistettiin laajamittaisesti tietomallinnuksen avulla. Tuomaristosta todettiin: “Vaikea nähdä, että hanke olisi mahdollista toteuttaa ilman tietomallinnusta.”

Projektin kilpailuun ilmoittivat 

  • rakennuttaja/tilaaja ja pääurakoitsija YIT Oyj
  • pää- ja arkkitehtisuunnittelusta vastannut Arkkitehdit Soini & Horto Oy 
  • rakenne-, geo- ja sähkösuunnittelusta vastannut Ramboll Finland Oy 
  • LVI-, rakennusautomaatio- sekä sprinklersuunnittelusta vastannut Granlund Oy
  • tietomallikoordinaattori Gravicon Oy 
  • 3D-aluesuunnittelusta ja logistiikasta vastannut Ramirent Finland Oy.

Tekla BIM Awards -kilpailu järjestettiin tänä vuonna yhdennentoista kerran. Kilpailun tuomaristoon kuuluivat Teemu Vehmaskoski Rakennuslehdestä, Teemu Lehtinen KIRAHubista, Antti Peltokorpi Aalto-yliopistosta, Jussi Mattila Rakennusteollisuus RT:stä ja Erkki Mäkinen Trimblestä.

Pienten sarjan voittaja on “330 kV:n voimalinjan uudelleenrakentaminen, Lithuania Power Plant, VilnaPienten sarjan voittaja on “330 kV:n voimalinjan uudelleenrakentaminen, Lithuania Power Plant, Vilna”, jonka kilpailuun ilmoittivat Projektai ir Co UAB ja Žilinskis ir Co UAB. Tuomaristo perusteli valintaa seuraavasti:
Pieni projekti, jolla on isossa skaalassa suuri merkitys. Tietomallinnuksen avulla hanke on pystytty toimittamaan vaatimusten mukaisesti, tiukassa aikataulussa ja virheettömästi. Valmistuksen automatisoinnissa ja rakenteiden laskennassa käytettiin tietomallia. Asiakas koki, että tietomallinnus heille uutena toimintatapana on lisännyt myös työniloa.

Pääpalkintojen lisäksi tuomaristo jakoi yhteensä kolme kunniamainintaa

Vantaan Kaivokselan Pumppupuisto: Asuntorakentamiskohteessa kehitettiin ja käytettiin laajasti tietomallipohjaista työnkulkua, esimerkiksi elementtien valmistuksessa ja digitaalisessa rakennuslupakäsittelyssä;. Projektissa kaikki osapuolet tekivät yhteistyötä tietomallin avulla, muun muassa projektin ajantasainen tilannekuva oli käytettävissä suunnittelussa, elementtitehtaalla ja työmaalla. Hankkeessa vallitsi innostava kokeilukulttuuri.
Kunniamaininta Vantaan Kaivokselan PumppupuistolleHelsinki–Riihimäki-kapasiteetin nosto 1. vaihe, Riihimäen henkilöratapihan rakentamissuunnittelu: Haastavassa ratahankkeessa yhdistettiin ennakkoluulottomasti ja laadukkaasti useita eri suunnittelualoja tietomallinnuksen avulla, muun muassa turvalaitesuunnittelu mukana tietomallissa. Suunnittelu noudatti jatkuvan mallinnuksen periaatetta ja tietomalleja käytetään tässä kohteessa juridisesti pätevinä dokumentteina.

Kunniamaininta Helsinki–Riihimäki-kapasiteetin nosto 1. vaihe, Riihimäen henkilöratapihan rakentamissuunnittelu

Kunniamaininta Kilpilahden teollisuusalue, jäteveden kemiallinen ja biologinen käsittelyKilpilahden teollisuusalue, jäteveden kemiallinen ja biologinen käsittely: Korkeimman turvaluokituksen teollisuuslaitoshanke, jonka useassa eri maassa olevat suunnittelijat tietomallinsivat saumattomassa yhteistyössä. Projekti toteutettiin erittäin tehokkaasti, ripeästi ja ympäristövaikutukset tarkasti huomioiden. Yhteensovitetut mallit palvelivat urakoitsijoita ja alihankkijoita tuotanto- ja valmistusvaiheessa.

Kilpailun yleisöäänestyksen voittaja on Pasilan Tripla

Yleisö perusteli valintaa seuraavasti:

“Laajuudessaan ja monimuotoisuudessaan omaa luokkaansa. BIM käytössä monipuolisesti heti alusta. Ei olisi onnistunut ilman BIMiä. BIM jatkaa myös ylläpitoon.”

“Haastavuudessaan ja monimuotoisuudessaan todellinen edelläkävijäprojekti tietomallinnuksen hyödyntämisessä! Lisää tällaisia!”

“Tämä hanke on digitaalisen tulevaisuuden esimerkkihanke.”

“Valtakunnallisesti merkittävä hanke, joka nostanut BIM tietoutta merkittävällä tavalla.”

Lisätietoja kilpailusta ja projekteista: https://www.tekla.com/fi/bim-awards