Sisältö
– Meillä on Teklan järjestelmässä paljon tietoa ja se on helposti saatavissa esille. Järjestelmä on erittäin käyttökelpoinen työkalu, toteaa Vaasan Veden toimitusjohtaja Pertti Reinikainen Teklan verkkotietojärjestelmästä. Vaasan Vedessä liikelaitoksen ydinosaamisena pidetään toimintaan liittyvän tiedon keräämistä ja jalostamista sekä korkeatasoisen teknologian hallintaa. Tekla Solution vesihuoltoyhtiöille on ollut Vaasan Veden valinta vesi- ja viemäriverkostojen hallintaan vuodesta 2001 lähtien.
Tekla NIS:n verkkotietojärjestelmää kehitetään jatkuvasti yhteistyössä asiakkaiden kanssa. Vaasan Vesi on ollut mukana järjestelmän kehittämistyössä järjestelmän ensi metreiltä asti.
– Teklan järjestelmän valintaan Vaasan Veden verkkotietojärjestelmäksi vaikuttivat muun muassa järjestelmän hyvät kehitysnäkymät, kuten suunnitelmat mobiilisovelluksesta, joka on meillä nyt käytössä. Karttatietojärjestelmiä oli tarjolla paljonkin, mutta tämän tasoisia integroituja paikkatietojärjestelmiä vesihuoltolaitosten käyttöön ei niinkään. Halusimme hakusysteemin, joka perustuu paikkatietoon, Vaasan Veden toimitusjohtaja Pertti Reinikainen kertoo.
Vaasan Vesi otti Teklan ratkaisun käyttöön pala kerrallaan. Reinikainen toteaa tyytyväisenä, että monien muiden tietojärjestelmien käyttöönottoihin verrattuna käyttöönotto sujui hyvin ja että järjestelmän käyttöönottokynnys on ollut matala.

Tekla Kunnossapito -sovelluksen avulla järjestelmään tallennetaan tiedot verkostojen toimintahäiriöistä ja viemärilinjojen tv-kuvauksista. Kunnossapitosovelluksen avulla ylläpidetään myös verkoston kuntoa koskevia tietoja ja lisäksi sovellus tarjoaa työkaluja verkostojen kunnossapitotoimiin ja verkoston saneerauksen suunnitteluun.
– Vikatilastosta näemme esimerkiksi sen, jos tietyssä paikassa on ollut useita vesijohtovuotoja lyhyen ajan sisällä. Tieto auttaa saneerauspäätösten teossa. Vikatilastosta näkee myös, jos tietyllä alueella on usein viemäritukoksia. Tämä auttaa muun muassa viemäreiden saneerausten ja tv-kuvausten suunnittelussa, kertoo Vaasan Veden verkostopäällikkö Jari Jantunen.
– Kun tv-kuvaustiedot on tallennettu Teklan järjestelmään, pystymme katsomaan tietokoneelta kaivoväleittäin kuvaustietojen raportit. Etsimme painaumia, tukoksen aiheuttajia, ennakoimme sortumavaaroja sekä tarkistamme liitoksia ja kuinka ne on tehty. Viemärien kuntotietojen avulla päätämme, riittääkö pelkkä viemärin sujuttaminen eli uuden putken sujuttaminen vanhan sisään vai tarvitseeko meidän tehdä täsmäkorjaus, Jantunen selvittää.
– Emme vain luule, vaan tiedämme verkostojen tilan, summaa Pertti Reinikainen.
Takaisin ylös



Teklan mobiilisovelluksen avulla vesihuollon asentajilla on aina pääsy tietokoneelta reaaliaikaiseen tietoon. Sekä toimistolla käynti että tulosteiden ottaminen vähenevät. Jantunen kiittelee myös sitä, että mobiilisovelluksen käyttöönoton jälkeen päivystäjä on voinut mennä heti suoraan vikailmoituksen antaneelle kohteelle, koska hänellä on mukanaan tarvittavat tiedot. Tämä parantaa asiakaspalvelua.
– Teklassa ymmärretään käyttäjän näkökulmaa. Niin kunnossapitosovellus kuin mobiilisovelluskin on tehty miettien sitä, miten ja mihin tarkoitukseen niitä käytetään, Jantunen toteaa.
Teklan verkkotietojärjestelmän käytettävyydestä Jantunen toteaa, että se on huippuluokkaa ja menee koko ajan eteenpäin.
Vaasan kaupunki käyttää Tekla Civil- ja Tekla Municipality GIS -tuotteita, joista jälkimmäistä myös vesihuoltolaitos käytti ennen Teklan verkkotietojärjestelmän käyttöönottoa. Järjestelmät ovat yhteentoimivia siten, että kaikki tieto on eri tahojen käytettävissä. Myös ulkopuoliset pääsevät ennalta valittuihin tietoihin käsiksi.
– Teimme strategisen valinnan, valitsimme Teklan ratkaisut, Reinikainen kertoo.
Teklan järjestelmässä kartalle saadaan kaikki Vaasan Veden käyttöpaikat, joita on noin 8 600 kappaletta 60 000 asukkaan toimialueella.
Käyttöpaikan taakse on koottu runsaasti tietoa kohteesta; liittymätiedot, vedenkulutus, lupakuvat ja laskutusosoitteet sekä muut asiakastiedot. Tiedot tuodaan Teklan järjestelmään asiakastietojen eräajosovelluksella. Asiakastietojärjestelmän tietoja hyödynnetään esimerkiksi silloin, kun vesihuoltolaitos joutuu sulkemaan tietyn alueen venttiilit.
– Saamme tulostettua postituslistan niistä asiakkaista, jotka jäävät ilman vettä venttiilin sulkemisen vuoksi, Jantunen kuvailee.
– Tiedot saa esille yhdellä tai kahdella napsautuksella, Reinikainen kertoo ja huomauttaa, että koska tarvittavat tiedot saadaan järjestelmästä nopeasti esille, asiakastiedusteluihin voidaan vastata heti.
– Meillä on vesihuoltoon liittyvät tiedot hyvin hallittavassa muodossa ja helposti saatavilla, mikä tuo säästöjä ja tehostaa toimintaa. Lisäksi olemassa oleva tieto on täsmällistä, se säilyy ja sitä saadaan eri formaateissa, Reinikainen toteaa lopuksi.
Kuvat: Vaasan Vesi
Sisältö