Linköping hyödyntää Tekla Solutionia innovatiivisella tavalla
Teklan ratkaisujen yhteensopivuudesta on todellista etua Linköpingissä Ruotsissa toimivalle alueelliselle energia-, vesi- ja jätehuoltoyhtiölle Tekniska Verken i Linköping AB:lle. Yhtiön vesihuoltoinsinööri Mattias Palo on kehittänyt uusia tapoja hyödyntää Linköpingin Tekla Solution -ohjelmistoratkaisua vesihuoltoyhtiöille tietojen integroinnin avulla. Tuloksena on aiempaa täsmällisempi laskutus, joka on lisännyt tuottoja ja tuonut konkreettisia kustannussäästöjä.
”Kun konsultointipalkkio on 800 kruunua (noin 90 euroa) tunnilta ja kahden kuukauden työaika säästyy, merkitsee se meille noin 250 000 kruunun (noin 27 500 euron) vuosittaisia säästöjä."
Tehokkuutta laskutukseen
Ensimmäisenä huomattiin, etteivät kaikki asiakkaat maksaneet hulevesiensä johtamisesta. Aiemmin eri käyttöpaikkojen huleveden johtamista koskevat tiedot olivat hajallaan useissa eri tietokannoissa, minkä vuoksi laskutuksen valvonta oli vaikeaa.
Teklan ratkaisun avulla eri tietokantojen tiedot voitiin yhdistää, jolloin oli mahdollista analysoida, mitkä käyttöpaikat eivät maksaneet saamastaan palvelusta. Ratkaisun avulla voitiin myös kartoittaa käyttöpaikat, joihin sisältyi erikoisominaisuuksia, kuten kellareita, ja jotka eivät maksaneet palveluista. Tietoja voitiin tämän jälkeen verrata Linköpingin laskutustietoihin ja laskuttaa maksamattomia asiakkaita.
Uudet rajapinnat mahdollisia
Toinen läpimurto tapahtui, kun Mattias Palo integroi Linköpingin käyttämän Tekla Solution -ratkaisun ulkopuolisen kumppanin toimittamiin maanpintatietoihin. Nyt Linköping käyttää Teklan ratkaisua myös huleveden johtamiseen liittyvissä pinta-alalaskelmissa. Uusien tietojen ansiosta työ nopeutuu ja kustannuksia säästyy.
”Liittämällä käyttöpaikat hulevesiverkkoon voidaan Teklan järjestelmän avulla laskea, kuinka suuren tonttipinta-alan kukin sadevesikaivo kuivattaa. Järjestelmässä on mahdollista käsitellä myös katupinta-aloja. Lopputuloksena saadaan tiedosto, johon on merkitty hulevesikaivot sekä kaikki kaivoihin liittyvät kuivatettavat pinnat eriteltyinä”, selvittää vesidivisioonan verkostopäällikkö Jörgen Lönnbring Tekniska Verkenistä. ”Järjestelmän avulla on myös mahdollista tuottaa dokumentti, jossa näkyy kiinteistön kokonaispinta-ala sekä päällystetyn pinta-alan osuus kokonaispinta-alasta neliömetreinä ja prosentteina.”
Parempaa ajan ja kulujen hallintaa
Täsmällisemmän hulevesilaskutuksen ansiosta Tekniska Verken i Linköping arvioi vuosittaisten lisätuottojen olevan noin 200 000 kruunua eli noin 22 000 euroa. Automaattinen kiinteistöjen pinta-alan kartoitus säästää vuosittain noin kahden kuukauden työmäärän, mikä merkitsee konkreettisia kustannussäästöjä. ”Kun konsultointipalkkio on 800 kruunua (noin 90 euroa) tunnilta ja kahden kuukauden työaika säästyy, merkitsee se meille noin 250 000 kruunun (noin 27 500 euron) vuosittaisia säästöjä”, Lönnbring kertoo.