Lahden kaupunki 

Lahden kaupunkiseudulla yhtenäiset paikkatietoaineistot
Teklan ratkaisussa




Lahden kaupunkiseudulla tähdätään kustannustehokkaaseen toimintaan ja laadukkaaseen asiakaspalveluun tehokkaalla paikkatietopohjaisella ratkaisulla ja ratkaisun seutukäytöllä. Lahden ylläpitämä Tekla Solution kunnille on alueen kuuden kunnan seutukäytössä. Vuonna 2006 käynnistyneen seutukäytön avulla myös pienemmät kunnat saavat ratkaisun kehityksen hyödyt itselleen, ja koko alueen aineistot ovat laadullisesti yhtenäiset.

Tällä hetkellä Lahden kaupungissa on käytössä kaikki Teklan paikkatiedon hallintaan liittyvät sovellukset. Kaupunki valitsi Teklan ohjelmistotoimittajakseen siirtyessään vuosien 1990 - 1993 aikana manuaalisista kartoista ja karttatiedoista atk-pohjaiseen maastotietojärjestelmään.

– Käytännössä on erittäin hyvä, että kaavoitus, kiinteistönmuodostus ja rakennusvalvonta ovat yhdessä ratkaisussa. Kun tietoja ylläpidetään vain kertaalleen ja kun asiat tehdään kaikkialla samalla tavalla, tuo se työhön sujuvuutta ja kustannustehokkuutta. Yhden ratkaisun käyttö on myös mahdollistanut erilaisten sähköisen asioinnin palvelujen kehittämistyön, kuten esimerkiksi rakennuslupien sähköisen hakemisen, kertoo Lahden kaupungin kartastopäällikkö Aija Holopainen tyytyväisenä.

Lahden asemakaavoitettu pinta-ala on 6 942 hehtaaria, katuverkostoa on 451 kilometriä ja alkuvuodesta käyttöön otetussa seudullisessa rakennusvalvontakeskuksessa on käsitelty 914 rakennuslupa-asiaa. Sähköisen asioinnin osuus näistä on toistaiseksi pieni, mutta sen odotetaan kasvavan palvelun markkinoinnin myötä.

Seutukäytöllä laatua ja tehoa

Lahden kaupunkiseudulla ryhdyttiin vuonna 2002 selvittämään paikkatietojen ja maastomittauksen seudullista yhteistyötä. Hankkeen tuloksena Asikkala, Hollola, Nastola ja Orimattila sekä Lahti aloittivat vuonna 2006 seudullisen yhteistyön syventämisen kuntien teknisellä sektorilla. Myöhemmin mukaan on liittynyt myös Kärkölä. Seutualueella Teklan ratkaisun käyttäjiä on 415. Hanke oli ensimmäinen laatujaan Suomessa.

Teemme monipuolista seutuyhteistyötä. Näen, että kunnat eivät voi toimia ainoastaan erillisinä yksiköinä. Asiakkaiden laadukkaampi palveleminen vaatii yhteistyötä, Holopainen toteaaLahden kaupunkiseudun yhteiseksi paikkatietojärjestelmäksi valittiin Lahdessa jo hyväksi havaittu Teklan ratkaisu. Valintaan vaikutti myös järjestelmän kotimaisuus.

– Tietojärjestelmiä joudutaan kehittämään koko ajan. Koska Teklan järjestelmä on kotimainen, kehittäjien ei tarvitse lähteä vaikkapa Lontooseen kysymään, että miten toimia. Asiat etenevät sujuvasti.

Ennen seutukäyttöä alueen kunnissa oli käytössä noin 20 eri järjestelmää. Seudullinen yhteistyö käynnistyi aineistojen viemisellä Teklan ratkaisuun, ja nyt yhteistä aineistoa hyödynnetään koko alueen paikkatietotuotannossa, hallinnassa ja operatiivisten suunnitelmien laadinnassa. Myös aineiston laatua ja kattavuutta pystytään kehittämään paremmin yhdessä kuin erikseen. Virheet ja puutteet tulevat paremmin esiin, kun aineisto on viety integroituun ratkaisuun, jossa kartta- ja rekisteritiedot ovat samassa tietokannassa. Seutukäyttö toteutetaan laskutusperusteisella seutukäyttösopimuksella.

– Teemme monipuolista seutuyhteistyötä. Näen, että kunnat eivät voi toimia ainoastaan erillisinä yksiköinä. Asiakkaiden laadukkaampi palveleminen vaatii yhteistyötä, Holopainen toteaa.

Syvempään yhteistyöhön alueen teknisellä sektorilla

Yhteinen paikkatietopohjainen ratkaisu oli ehdoton edellytys sille, että Lahden kaupunkiseudulla voitiin syventää yhteistyötä teknisen sektorin muilla osa-alueilla, kuten rakennusvalvonnassa, yleiskaavoituksessa ja kunnallistekniikan suunnittelussa.

– Nyt useamman kunnan alueelle ulottuvat aineistoluovutukset voidaan hoitaa laadullisesti yhtenäisesti. Isoja aineistoja tarvitsevat muun muassa kantaverkkoyhtiö Fingridin ja televiestintäyritys Soneran kaltaiset toimijat, Holopainen selittää.

– Seutuyhteistyö on sekä tehostanut prosesseja että säästänyt työresursseja. Seutukäyttöön siirtymisen myötä järjestelmäkehitys tulee kaikkien osapuolten hyödyksi ja olemme voineet osin keskittää aineiston ylläpitoa, Holopainen luettelee seutukäytön tuomia etuja.

Pioneerityö vaatii asennetta

Holopainen toteaa, että seutuyhteistyön käynnistäminen paikkatietojen hallinnassa ja tuottamisessa oli pioneerityötä, joka vaati hyvää asennetta sekä kuntien työntekijöiltä että ratkaisun toimittavalta Teklalta.

– Teklasta onkin löytynyt koko hankkeen ajan teknistä osaamista ja tukea. Lisäksi asiakkaan tarpeita on kuunneltu.

– Kehityshankkeiden hyväksi puoleksi näen myös sen, että työntekijät saavat niistä ylimääräistä potkua työhönsä. Helppoja hankkeet eivät ole, joten sisua ja pitkäjännitteisyyttä tarvitaan kaikilta osapuolilta.

Sähköiset palvelut kaupungin strategiassa korkealla

Sähköinen asiointi on tulossa julkiselle sektorille ja se on korkealla myös Lahden kaupungin strategiassa. Esimerkiksi alkuvuodesta Lahdessa otettiin käyttöön Teklan sovellus rakennusluvan sähköiseen hakemiseen. Tämä tulee Holopaisen mukaan säästämään työvoimaresursseja ja parantamaan asiakaspalvelua.

Rakennusvalvonnan sähköinen asiointi integroituu Tekla Solutioniin, joten siinä voidaan suoraan hyödyntää tietokannassa jo olevaa aineistoa.

Lahden seudulla siirryttiin vuoden 2009 alussa kolmen kunnan yhteiseen rakennusvalvontaan, mikä tulee helpottamaan alueellisen sähköisen asioinnin käynnistämistä.

– Sähköisillä palveluilla haemme parempaa kuntalaispalvelua, toiminnan tuottavuutta ja kustannustehokkuutta. Tavoitteiden saavuttaminen vaatii sitä, että toimiviin ja tehokkaisiin järjestelmiin satsataan. Tietojärjestelmä on työväline, ja alalla kuin alalla työntekijät haluavat hyvät työvälineet, Holopainen toteaa.


Kuvat: Lahden kuvapankki/Pertti Klemola ja Tekla


Lahden kaupunki


Kiinnostuitko? Lähetä meille sähköpostia tai täytä yhteystietolomake