Insinööritoimisto Pekka Korkeila Oy:n päätoimialat ovat olleet rakennuttaminen ja rakennesuunnittelu. Nykyisin yritys toimii Ivalossa ja pääpaino on rakennesuunnittelussa. Pekka Korkeila Oy käyttää Tekla Structuresin kattavinta Full-ohjelmistokokoonpanoa rakenne-, konepaja- ja elementtisuunnittelussa.
- Siirryin Tekla Structuresin käyttöön vuoden 2007 puolivälissä, kertoo
Pekka Korkeila. - Aikaisemmin tein kaikki suunnitelmat 2D-ympäristössä.

- 3D-mallin luonti on helppoa, hän jatkaa.
Numerointi ja asetukset pitää miettiä etukäteen ensimmäisessä projektissa, sillä ne voivat unohtua helpon mallintamisen lomassa. Oppiminen ottaa tietysti oman aikansa.
- Ensimmäinen projektini oli puun varastointiin tehdyt katokset Ylöjärvellä. Mallintamalla projekti valmistui selvästi tehokkaammin kuin AutoCADilla piirtämällä, vaikka olinkin silloin vielä aloittelija Tekla Structuresin käytössä. Virheiden välttäminen on iso taloudellinen etu pienessä toimistossa. Yksikin virhe voi maksaa koko projektin tuloksen.

- Lisäksi olen suunnitellut Alepan kiinteistön Helsingin Roihuvuoreen, Korkeila kertoo.
- Tuollaiseen yli 1000 m2:n projektiin en aikaisemmin olisi yhden miehen toimistona uskaltanut lähteä, varsinkin kun aikataulu oli niin kireä. Projekti valmistui mallintamalla kuitenkin hyvin ajallaan ja täysin virheettömästi.

- Tekla Structuresia käyttämällä säästän yhden työntekijän työpanoksen. Erillinen tarkistusvaihe jää kokonaan pois, kun tarkistuksen voi tehdä suoraan mallissa. Urakkavaiheessa luon yksinkertaisen luonnosmallin, josta saan listattua tarkasti osien massat ja tilavuudet. Lisäksi tuotan mallista 3D-tulosteen helpottamaan urakkalaskijan tehtävää, kertoo Korkeila.

- Olen erittäin tyytyväinen ohjelmistovalintaani. Olennaista on tietää mitä Tekla Structures -ohjelmistolla voi tehdä ja mitä ei. Olen saanut hyvin teknistä tukea Teklasta, vaikka taidankin olla EU:n pohjoisin Tekla Structures -käyttäjä, kun toimistoni sijaitsee Ivalossa.
- Varsinkin käyttöönotossa Teklan konsultaatiosta oli paljon apua; saimme heti ohjelmistoympäristön muokattua omien tarpeideni mukaiseksi. Kun muutin Ivaloon neljä vuotta sitten, minulla oli ajatuksena, että töitä voi myös tehdä siellä missä harrastusmahdollisuudet on lähellä. Ei tarvita muuta kuin toimiva nettiyhteys ja sopiva ohjelmisto, kuten Tekla.
Lue lisää Tekla Structures -ohjelmistosta