Helsingborgin kaupunki, Ruotsi 

Yli 900 vuotta vanha Helsingborg pitää kuntansa tärkeimpänä velvollisuutena tarjota asukkailleen, yrityksilleen ja laitoksilleen palveluja, esimerkiksi karttapalvelun. Toimiakseen tehokkaimmalla tavalla kaupungin rakennushallinto alkoi etsiä uutta ratkaisua korvaamaan vanhan UNIX-pohjaisen CAD-järjestelmän. ”Halusimme järjestelmän, jota voi käyttää normaaleilla PC-työasemilla”, kertoo Lars Kvarnström, kaupungin rakennushallinnon kartografisen osaston päällikkö.

     

Tekla Municipality GIS -paikkatietojärjestelmä täytti Helsingborgin odotukset, ja uskoa oikeaan valintaan lisäsi kaupungin energiayhtiön Helsingborg Energin luottamus ja tyytyväisyys Tekla NIS -verkkotietojärjestelmään, jonka kaupunki oli hankkinut kaksi vuotta aiemmin.

”Teklan paikkatietojärjestelmä on valmis ratkaisu”, Kvarnström sanoo ja selittää ratkaisun sisältäneen kaikki tarvittavat sovellukset. Kun Teklan paikkatietojärjestelmä otettiin käyttöön, Helsingborgin kaupungin täytyi ottaa talteen kaikki tiedot konversion aikana ja siirtyä UNIX-käyttöympäristöstä PC-maailmaan. Nykyisin ratkaisu toimii moitteettomasti ja kaupunki on tyytyväinen järjestelmästä saatuihin etuihin: toiminnallisuus on parantunut, tiedon jakaminen käy nopeammin, palvelutaso on parantunut ja modernit 3D-mahdollisuudet ovat hyödynnettävissä. Tekla oli aktiivisesti mukana koko prosessissa ymmärtäen asiakkaansa tarpeet ja vaatimukset. ”Puhuimme samaa kieltä”, Kvarnström summaa kokemuksiaan yhteistyöstä.

Kiinnostuitko? Lähetä meille sähköpostia tai täytä yhteystietolomake