Hyvä järjestelmä on myös suunnittelutoimiston asiakkaan etu
A-Insinöörit on kasvava, kotimaisessa omistuksessa oleva ja kansainvälisesti toimiva rakennuttamisen ja suunnittelun taitava ammattilainen. Pääkaupunkiseudulle perustettu infra-yksikkö palvelee alueen asiakkaita.
– Haluamme olla lähellä asiakasta, kertoo uuden yksikön johtaja Jorma Laakso.
A-Insinöörien palveluksessa on kaikkiaan noin 350 asiantuntijaa suunnittelun, rakennuttamisen sekä maaperätutkimusten ja -mittausten toimialoilla.
Infrasuunnittelusta A-Insinööreillä on yli 20 vuoden kokemus. Suunnittelun päätyökalu on tullut koko sen toiminnan ajan Teklalta. Infrasuunnittelussa A-Insinöörit käyttää Tekla Solution -ohjelmistoratkaisua infrasuunnittelijoille. Suunnittelijat hyödyntävät ohjelmistoratkaisun kaikkia toimintoja. Yritys tekee ohjelmistolla kunnallistekniikan, katujen ja teiden suunnitelmat.
Määrätietoista kehittämistä
Jorma Laaksolla on 30 vuoden kokemus Teklan järjestelmistä. Laakso ja ohjelmistopäällikkö Arto Möttönen painottavat järjestelmätoimittajan ja asiakkaan välisen hyvän yhteistyön merkitystä.
– Suunnittelutoimistolle ohjelmiston valinta on iso asia, sillä ohjelmisto on suunnittelijoiden päätyökalu. Suunnittelutyökalu vaatii kaksisuuntaista ja toimivaa yhteistyötä järjestelmän käyttäjien ja kehittäjien kesken, Laakso huomauttaa.
Möttönen ja Laakso kiittelevät Teklaa siitä, että yhteydenpito heidän ja Teklan asiantuntijoiden välillä sujuu joustavasti ja on toimivaa.
– Myös haastavissa tilanteissa meidät otetaan tosissaan. Voi sanoa, että asiakaspalvelu ja yhteistyö on hoidettu hyvin, Laakso tiivistää.
Kehitysmyönteinen ilmapiiri
A-Insinööreissä järjestelmän kehittämiseen suhtaudutaan johtoa myöten lähes intohimoisesti ja käyttäjillä on mielessään järjestelmän kehitysaspekti.
– Järjestelmä ymmärretään strategiseksi työkaluksi, jonka kehittämisessä halutaan olla mukana ja jonka kehittämiseen halutaan panostaa, Laakso painottaa.
Laakso toteaa, että Teklan ratkaisussa on monipuoliset toiminnot ja että A-Insinööreissä ohjelmistoa halutaan käyttää niin kattavasti kuin mahdollista ja siitä halutaan saada kaikki hyödyt irti. Tämän vuoksi A-Insinöörit hyödyntävät laajasti Teklan järjestämiä koulutuksia.
Sitoutunut henkilökunta
Jos järjestelmän valinta on iso ratkaisu suunnittelutoimistolle, niin iso projekti on myös sen käyttöönotto ja työntekijöiden sitouttaminen siihen. A-Insinööreissä järjestelmällä on sitoutuneita ja laajasti järjestelmän eri toimintoja hyödyntäviä käyttäjiä.
– Osallistuminen kehitysprojekteihin antaa päteville käyttäjillemme sopivasti uusia haasteita ja samalla käyttäjät pääsevät vaikuttamaan kehitettäviin ratkaisuihin. Se lisää työntekijöiden motivaatiota ja antaa paljon, jos vaatiikin juuri sitoutumista, Laakso huomauttaa.
– Myös Teklassa on järjestelmään sitoutunut henkilökunta ja työntekijöitä, jotka ovat tehneet töitä järjestelmän kanssa pitkään. Sen näkee asenteista, Laakso kiittelee.
– Hyvä järjestelmä on suunnittelutoimistolle eli meille etu, mutta se on myös meidän asiakkaidemme etu, Möttönen painottaa.
Mobile-kehityshanke
Infrasuunnittelijan tulee tuntea maasto, johon esimerkiksi uudet tielinjaukset vedetään. A-Insinöörit oli mukana pilotoimassa Teklan hanketta, jossa Teklan järjestelmään kehitettiin Mobile-toiminnallisuus, jonka avulla suunnittelija näkee sijaintinsa kartalla koko ajan maastossa kulkiessaan. Samalla hän voi kirjata järjestelmään tietoa esimerkiksi suunnitellulla tielinjauksella olevista muutoksista tai esteistä, jotka eivät ennestään näy kartalla.
– Maastossa kirjatut kommentit huomioidaan suunnitelmia laadittaessa. Tämä parantaa suunnittelijoiden mahdollisuuksia ottaa huomioon ympäristö ja luonto sekä asukkaiden tarpeet. Nykyaikana ympäristöön ja ympäristöystävälliseen suunnitteluun liittyvät näkökohdat ovat entistä tärkeämpiä, Möttönen kertoo.
Tekla Solution ja Tekla Structures yhteiskäyttöön
A-Insinöörit on pilotoinut infrasuunnitteluratkaisun ytimen muodostavan Tekla Civil -ohjelmiston ja esimerkiksi siltasuunnittelussa käytettävän Tekla Structures -tietomallinnusohjelmiston yhteensopivuutta.
– Siltasuunnittelussa on hyvä, että saamme Tekla Civilistä maastomallin ja maastotiedot Tekla Structuresiin. Tiedonsiirto sähköisesti takaa sen, että tieto on oikeaa ja pysyy muuttumattomana. Myös toisensuuntainen tiedonkulku eli siltasuunnitelmien saaminen suoraan Tekla Civiliin infrasuunnittelijoille muuttumattomana antaa suunnitteluun synergiaetuja, sanoo Möttönen.
Vaalimaan rekkaparkki
Teklan ohjelmistoratkaisu mahdollistaa hyvin monenlaisten suunnittelutehtävien tuloksekkaan toteuttamisen.
Esimerkiksi Vaalimaan rekkaparkki -hankkeessa yhdistyivät väylä- ja aluerakennesuunnittelu. Erityiskiitosta Teklan ratkaisun käyttäjät antavat rakennussuunnitelmien tekoa varten oleville lukuisille toiminnoille. Lisäksi kiitosta saa se, että tie- ja katusuunnittelussa tärkeiden pysty- ja vaakageometrioiden teko on helppoa.
– Poikkileikkaustyyppien rakentamisessa vain mielikuvitus on rajana, summaa pääsuunnittelija Jukka Tikkamäki.
Läntinen kehätie: A-Insinöörit Oy
Arto Möttösen kuva: Sari Putkonen
Jorma Laakson kuva: A-Insinöörit
