
Teklan paikkatietojärjestelmän käyttö laajenee koko uuden Oulun alueelle Oulun seudun monikuntaliitoksessa
Oulun seudulla toteutetaan vuoden 2013 alussa viiden kunnan monikuntaliitos. ”Kuntaliitoksen yksi keskeinen lähtökohta on, että koko alueelle tulee yksi yhteinen paikkatietojärjestelmä. Oikean tiedon merkitys korostuu kuntaliitostilanteessa. Meillä pitää olla helposti saatavissa luotettavaa tietoa”, apulaiskaupungingeodeetti Eero Keski-Oja Oulun kaupungin Teknisestä keskuksesta painottaa.
Kuntaliitosten vaikutusten pohtiminen on ollut jokapäiväistä työtä Keski-Ojalle vuoden 2011 alusta lähtien. Tuolloin alettiin suunnitella Oulun seudun laajaa kuntaliitosta, jossa Haukipudas, Kiiminki, Oulu, Oulunsalo ja Yli-Ii muodostavat uuden kunnan. Uusi Oulu tulee olemaan Suomen viidenneksi suurin kunta, jossa asukkaita on 186 000. Tällä hetkellä alueella on viisi erillistä paikkatieto- eli GIS-järjestelmää, tulevaisuuden järjestelmä on Tekla Municipality GIS. Oulussa on käytetty Teklan järjestelmiä 1980-luvulta lähtien.
Viiden kunnan kuntaliitos on iso hanke. ”On hyvä tietää, että Teklalla on aiempaa kokemusta kuntaliitokseen liittyvistä tehtävistä paikkatietojärjestelmien osalta”, Keski-Oja toteaa rauhallisesti suuren myllerryksen keskellä.
Oulussa on myös käytännön kokemusta Teklan kuntaliitososaamisesta; Ylikiiminki liittyi Ouluun 1.1.2009. Tuolloin Ylikiimingin paikkatiedot siirrettiin Oulun järjestelmään. ”Se sujui joustavasti ja oli hyvä harjoitustyö tulossa olevalle monikuntaliitokselle. Siinä käytiin toimintatavat läpi.”
Aineistot yhtenäisiksi - laajoja konversioita
Paikkatietojen konversioita eli siirtämistä yhteen järjestelmään edeltävät mittavat tietojen esikonversiot, joissa tarkistetaan kaikkien kuntaliitoskuntien tietojen oikea siirtyminen vanhasta järjestelmästä Teklan paikkatietojärjestelmään. Rakennusvalvonnan tietojen konversiot ovat suurin ja vaativin tehtävä.
”Teklalla on iso rooli konversioissa. Tekla hoitaa konversioiden teknisen puolen ja rekisteriaineistojen konversion. Kartta-aineistojen yhtenäistämisen kunnat hoitavat itse”, Keski-Oja kertoo.
Asemakaavan pohjakartta-aineistot ja ajantasaiset asemakaavat yhtenäistetään yhdeksi aukottomaksi kokonaisuudeksi. ”Kuntaliitoksessa työntekijöiden toimialue laajenee ja työntekijöiden pitää saada oikeaa tietoa myös itselleen uudelta toimialueelta. Työntekijä ei voi tuntea itselleen uusia alueita entuudestaan.”
Valtion ylläpitämistä rekistereistä Teklan paikkatietojärjestelmään siirretään väestörekisteritiedot, rakennus- ja huoneistorekisteritiedot, osoitetiedot sekä kiinteistörekisterin kiinteistötiedot ja lainhuuto- ja kiinnitysrekisteritiedot.
”Kun olemme siirtäneet tiedot omaan järjestelmäämme, voimme hyödyntää Teklan GISin monipuolisia ominaisuuksia koko uuden Oulun palvelutuotannossa sekä yhdyskuntasuunnittelun ja rakentamisen eri tehtävissä.”
Kuntalaisille kuntaliitos näkyy ensimmäisenä katunimiin tehtävissä muutoksissa. ”Tekla on etsinyt meille eri lähteistä ne tien- ja kadunnimet, jotka löytyvät useammasta kuin yhdestä kunnasta.”
Kaiken kaikkiaan samannimisiä teitä ja katuja löytyi noin 400 kappaletta ja ne ovat kaikkien nähtävillä kaupungin Internet-karttapalvelussa. Nettisivuilta löytyvät myös periaatteet, joilla nimimuutokset tehdään, sillä kaupungissa ei voi olla useita samannimisiä katuja.
Uuden Oulun uudet suunnitelmat
”Kuntaliitoksen tavoitteena on vahvistaa Oulun seutua. Liitoksen myötä voimme laatia yhteisen yleiskaavan koko alueelle sekä ohjata asemakaavojen toteuttamista tavalla, joka tukee uuden Oulun elinvoimaista kehittymistä”, Keski-Oja kertoo.
Tulevaisuudensuunnitelmiin kuuluu myös sähköisten palveluiden käyttöönotto. ”Tällä hetkellä Oulussa kehitetään OmaOulu-kuntalaistiliä. Sen käyttöönoton jälkeen sähköiset palvelut ovat aiempaa lähempänä. Esimerkiksi Teklalla on hyvä konsepti sähköisiä palveluja varten.”
Oulun seudulla kuntaliitos tehdään kahdessa vaiheessa. Teknisen toimen palvelujen järjestämisvastuu siirtyy Oulun kaupungille 1.1.2012. Hallinnollisesti kuntaliitos astuu voimaan tasan vuotta myöhemmin, 1.1.2013.

© Oulun kaupunki