Tietomallintaminen on tätä päivää ja suomalaiset ovat siinä edelläkävijöitä. Tekla BIM Awards 2012 -kilpailu on hyvä läpileikkaus siitä, mitä rakentamisen saralla tapahtuu tänään. Kilpailu antaa yritykselle mahdollisuuden esittää osaamistaan muille rakennusalan toimijoille.
Tekla BIM Awards -kilpailuun osallistuvat projektit ovat nyt nähtävissä Teklan web-sivuilla, ja yleisö saa äänestää omaa suosikkiaan. Viime vuonna äänestäjiä oli useita satoja. Parhaat projektit osallistuvat myös Tekla Global BIM Awards kilpailuun vuoden lopussa ja saavat sitä kautta kansainvälistä näkyvyyttä.
Kilpailuun on ilmoitettu 11 toinen toistaan mielenkiintoisempaa projektia Suomesta ja Baltiasta. Kilpailuprojekteista päätellen BIM-pohjainen toimintatapa on jälleen kuluneen vuoden aikana edistynyt aimo harppauksin.


