Tekla Oyj:n osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2009: Teklan ensimmäinen neljännes olosuhteisiin nähden tyydyttävä 

Ke 6. toukokuu 2009

Tekla Oyj   Osavuosikatsaus   6.5.2009   klo 9.00


Tekla Oyj:n osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2009:
Teklan ensimmäinen neljännes olosuhteisiin nähden tyydyttävä

Tekla-konsernin liikevaihto tammi-maaliskuussa 2009 oli 12,19 (14,86) miljoonaa euroa, jossa oli laskua noin 18 prosenttia. Liiketulos oli 1,24 (3,93) miljoonaa euroa. Liiketulosprosentti oli 10,2 (26,5). Osakekohtainen tulos oli 0,05 (0,13) euroa.

Toimitusjohtaja Ari Kohonen kommentoi katsauskautta:

- Vuoden 2009 ensimmäisen neljänneksen liikevaihto jäi huomattavasti jälkeen edellisvuoden vastaavasta neljänneksestä, joka puolestaan oli erittäin hyvä. Myös liiketulos laski selvästi. Liiketulos jäi 10 prosenttiin, jota voidaan pitää tyydyttävänä näissä markkinaolosuhteissa.

- Liikevaihto putosi erityisesti pääliiketoiminta-alueemme Building & Constructionin lisenssimyynnissä, joka lähes puolittui edellisvuoden vastaavaan neljännekseen verrattuna. Myönteistä kuitenkin oli ylläpitomyynnin kasvu. Tämä kertoo siitä, että asiakkaat ovat valmiit maksamaan heille keskeisestä työkalusta.

- Lisenssimyynti ei ollut hyvällä tasolla millään markkina-alueella. Parhaat tulokset saatiin Lähi-idässä. Yksittäisistä maista kehitys oli hyvä Saksassa ja Saudi-Arabiassa. Suurin absoluuttinen pudotus oli Pohjois-Amerikassa, jossa ei vielä näkynyt merkkejä kysynnän elpymisestä.

- Infra & Energy -liiketoiminta-alue menestyi ensimmäisellä neljänneksellä hyvin ja sen liikevaihto kasvoi noin 25 prosenttia. Tähän vaikuttivat muun muassa hyvä ylläpitomyynti sekä tuoteprojektit.

- Henkilöstön määrän kasvu (seitsemän henkilöä) oli maltillista ensimmäisen neljänneksen aikana. Lisäykset tehtiin asiakasrajapintaan. Kokonaiskustannukset olivat ensimmäisellä neljänneksellä edellisvuoden tasolla.

- Kaiken kaikkiaan emme ole tyytyväisiä neljänneksen taloudellisiin tuloksiin, mutta Teklalla on resurssit selvitä taantuman yli. Yhtiö on hyvässä iskussa, kun talouden nousu aikanaan alkaa.

Koko vuoden osalta hallitus arvioi liikevaihdoksi noin 50 miljoonaa euroa. Vuoden 2009 liiketulos tulee olemaan selvästi alempi kuin vuonna 2008. Kulutasoa ja toimenpiteitä kannattavuuden varmistamiseksi tarkastellaan edelleen.

- - -

Osavuosikatsauksen julkistustilaisuus lehdistölle ja analyytikoille järjestetään 6.5.2009 klo 12 alkaen WTC Helsingissä (neuvottelutila 1).

- - -

Tekla Oyj on kansainvälisesti toimiva ohjelmistotuoteyritys, jonka mallipohjaiset ohjelmistot on tarkoitettu tehostamaan asiakkaiden ydinprosesseja rakentamisessa, energian jakelussa, yhdyskuntatoimessa ja vesihuollossa. Yhtiöllä on asiakkaita noin 90 maassa. Teklan liikevaihto vuonna 2008 oli lähes 60 miljoonaa euroa ja liiketulos noin 14 miljoonaa euroa. Kansainvälisen liiketoiminnan osuus on noin 80 prosenttia. Tekla-konsernin palveluksessa työskentelee 470 henkilöä, joista 40 prosenttia Suomen ulkopuolella. Tekla on perustettu vuonna 1966 ja se on Suomen vanhimpia ohjelmistoyrityksiä. www.tekla.com

TEKLA OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2009

LIIKEVAIHTO JA KANNATTAVUUS

* Tekla-konsernin liikevaihto tammi-maaliskuussa 2009 oli 12,19 (tammi-maaliskuussa 2008 14,86) miljoonaa euroa
* Liikevaihto laski 18,0 prosenttia.
* Liiketulos oli 1,24 (3,93) miljoonaa euroa.
* Liiketulosprosentti oli 10,2 (26,5).
* Osakekohtainen tulos oli 0,05 (0,13) euroa.
* Sijoitetun pääoman tuotto oli 22,1 (58,6) prosenttia.
* Oman pääoman tuotto 14,9(42,5) prosenttia.

RAHOITUSASEMA

* Liiketoiminnan kassavirta oli 8,12 (5,79) miljoonaa euroa.
* Likvidien varojen määrä oli 31.3.2009 28,42 miljoonaa euroa(35,60; sisältäen osingot 11,26 miljoonaa euroa). Varat on sijoitettu lähes riskittömiin rahamarkkinainstrumentteihin. 31.12.2008 likvidejä varoja oli 26,30 miljoonaa euroa.
* Omavaraisuusaste oli 54,7 (42,7) prosenttia.
* Korolliset velat olivat 0,12 (0,12) miljoonaa euroa.
* Valuuttakurssien muutosten nettovaikutukset liikevaihtoon ja liiketulokseen olivat vähäiset.

MUITA AVAINLUKUJA

* Kansainvälisen liiketoiminnan osuus liikevaihdosta oli 79,4 (84,7) prosenttia.
* Henkilöstöä oli tammi-maaliskuussa keskimäärin 459 (404).
* Maaliskuun lopussa henkilöstön määrä oli osa-aikaiset mukaan lukien 471 (422).
* Vuoden lopussa henkilöstön määrä oli osa-aikaiset mukaan lukien 464 (400).
* Bruttoinvestoinnit käyttöomaisuuteen olivat 0,67 (0,27) miljoonaa euroa.
* Oma pääoma/osake oli 1,15 (1,02) euroa.
* Maaliskuun viimeisen pörssipäivän päätöskurssi oli 3,79 (9,71) euroa.


LIIKETOIMINTA-ALUEET

LIIKEVAIHTO LIIKETOIMINTA-ALUEITTAIN


LIIKETULOS LIIKETOIMINTA-ALUEITTAIN



Building & Construction

Teklan rakennustoimialaa palveleva liiketoiminta-alue Building & Construction (B&C) kehittää ja markkinoi Tekla Structures -ohjelmistotuotetta teräs- ja betonirakenteiden tietomallipohjaiseen suunnitteluun sekä rakentamisen ohjaukseen ja toteutusvaiheen hallintaan.

Lisenssipainotteisessa myynnissä kysynnän voimakkaat vaihtelut ovat mahdollisia. Erityisesti syksystä lähtien rakennusalan kehitys on ollut negatiivinen Teklan kaikilla keskeisillä markkina-alueilla. Vaikeuksia on lisännyt epävarmuus rahoituksesta, joka korostuu erityisesti uusissa suurissa hankkeissa. Yleinen taloudellinen tilanne vaikuttaa asiakkaiden investointeihin pidentäen päätöksentekoaikoja ja siirtää hankkeiden aloittamista tulevaisuuteen. Markkina on supistunut ennakoituakin enemmän. Markkinoille vaikuttaa kertyvän patoutunutta kysyntää, mutta elpymisestä ei vielä ole merkkejä.

Rakennustoimialan haasteellisesta tilanteesta huolimatta Teklan markkina-asema säilyi ennallaan. Teklan asema 3D-mallinnusohjelmistojen toimittajana on vahva kaikilla markkinoilla ja käyttäjämäärät ovat kasvussa. Rakennusalan asiakkaat hakevat toimintaa tehostavia työkaluja, joita Teklan tuotteet ovat. Tietomallinnus kasvattaa asemaansa rakennesuunnittelussa ja muissa rakennusprosessin vaiheissa. Erityisesti työmaan ohjauksessa tietomallinnuksen tuomat hyödyt nähdään entistä selvemmin.

Isojen kertakauppojen sijaan ohjelmistoja hankitaan pienissä erissä. Monet näistä hankinnoista ovat kuitenkin strategisia asiakkaiden valmistautuessa tietomallipohjaiseen toimintatapaan.

Teklan kannalta on edelleen myönteistä, että rakennusalan siirtyminen tietomallipohjaisiin 3D-prosesseihin perinteisistä 2D-työtavoista jatkuu.  Rakennuksen tietomallinnus (BIM, Building Information Modeling) on vahvistuva trendi alalla. BIM tarkoittaa tuotemallin tietojen siirtymistä ja jakamista rakennusprosessissa eri osapuolten välillä.

B&C:n liikevaihto tammi-maaliskuussa 2009 oli 8,88 (12,21) miljoonaa euroa. Liikevaihto laski noin 27 prosenttia edellisvuoden vastaavaan neljännekseen verrattuna. Liiketulos oli 0,92 (4,10) miljoonaa euroa. B&C:n liiketulosprosentti oli katsauskaudella 10,4 (33,6). B&C:n lisenssimyynti lähes puolittui edellisvuoden vastaavaan neljännekseen verrattuna. Myönteistä kuitenkin oli ylläpitomyynnin kasvu. Tämä kertoo siitä, että asiakkaat ovat valmiit maksamaan heille keskeisestä työkalusta.

B&C:n kansainvälisen liiketoiminnan osuus liikevaihdosta tammi-maaliskuussa 2009 oli 96 (96) prosenttia. Lisenssimyynti ei ollut hyvällä tasolla millään markkina-alueella. Parhaat tulokset saatiin Lähi-idässä. Yksittäisistä maista kehitys oli hyvä Saksassa ja Saudi-Arabiassa. Suurin absoluuttinen pudotus oli Pohjois-Amerikassa, jossa ei vielä näkynyt merkkejä kysynnän elpymisestä.

Helmikuussa Tekla avasi Jakartaan Indonesiaan toimiston B&C:n asiakastukitehtäviin.

Isossa-Britanniassa toimiva Fisher Engineering ja Tekla solmivat puitesopimuksen, jonka mukaan kaikki Fisherin nykyiset rakenne- ja detaljisuunnitteluohjelmistolisenssit korvataan Tekla Structures -lisensseillä seuraavan kahden vuoden aikana. Fisher Engineering on yksi Euroopan suurimmista rakenneteräksen valmistajista.

Hollantilainen työstökoneiden valmistaja HGG ja Tekla solmivat sopimuksen jatkoyhteistyöstä. Tavoitteena on kehittää Tekla Structuresiin teräsputkiteollisuudelle vakioitu ohjelmistoratkaisu, jolla teräsputkien valmistuksessa tarvittava ohjaustieto tuotetaan työstökoneille automaattisesti ja avoimessa formaatissa. Ratkaisu kattaa kaikki kolmiulotteiset putkirakenteet niiden suunnittelusta automaattiseen valmistukseen. Putkia käytetään laajasti esimerkiksi off-shore-teollisuudessa.

Tekla Structuresin vuotuinen pääversio julkistettiin maaliskuun lopussa. Tekla Structures 15:ssä on parannettu tuotteen käytettävyyttä, suunnitteluprosessin eri osapuolten välisen yhteistyön tukemista ja suunnittelutehtävissä tarvittavien työvälineiden tehokkuutta.


Infra & Energy

Infra & Energy -liiketoiminta-alue keskittyy asiakkaidensa ydinprosesseja tukevien mallipohjaisten ohjelmistoratkaisujen kehittämiseen ja myyntiin. Sen asiakastoimialat (suluissa tuotteet) ovat energianjakelu (Tekla Xpower), julkishallinto (Tekla Xcity) sekä infrarakentaminen ja vesihuolto (Tekla Xstreet ja Tekla Xpipe).

Energiatoimialalla tietojärjestelmähankinnat ovat yhtiöille strategisia investointeja ja niihin taloudellinen taantuma ei juuri ole vaikuttanut. Teklan markkina-asema verkkotietojärjestelmien toimittajana on vahva Pohjoismaissa ja Baltian alueella.

Julkishallinnossa talouden alamäki on vähentänyt tuloja ja investointeihin käytettäviä varoja. Tietojärjestelmillä saadaan toimintaan kuitenkin lisää tuottavuutta, tehokkuutta sekä itsepalveluja ja sitä kautta kustannussäästöjä. Vähentyneet taloudelliset resurssit ovat hidastaneet kuntasektorin kehitystä ja investointeihin käytetään entistä enemmän harkintaa. Teklan myynti ja markkina-asema säilyivät vahvoina Suomessa.

I&E:n liikevaihto tammi-maaliskuussa 2009 oli 3,33 (2,67) miljoonaa euroa. Liiketoiminta-alue menestyi ensimmäisellä neljänneksellä hyvin ja sen liikevaihto kasvoi noin 25 prosenttia. Tähän vaikuttivat muun muassa hyvä ylläpitomyynti sekä tuoteprojektit. I&E:n liiketulos oli 0,32 (-0,05) miljoonaa euroa. Kansainvälisen liiketoiminnan osuus oli 36 (33) prosenttia. I&E:n liiketulosprosentti oli 9,6 (-1,9).

Vattenfall Europe Berlinin (Saksa) kanssa käynnistettiin vuoden 2009 alussa Tekla Xpower -verkkotietojärjestelmän käyttöönottoprojekti koko Berliinin jakeluverkon alueella. Vattenfallin tavoitteena on ottaa järjestelmä tuotantokäyttöön vuoden 2010 tammikuun lopussa. Kauppa on Teklalle merkittävä askel Saksan markkinoilla. Katsauskaudella otettiin lisäksi käyttöön Tekla Xcity koko laajentuneen Kouvolan kaupungin alueella.

Tuotekehityksessä jatkettiin Vattenfall Sähköverkko Oy:n kanssa Tekla Xpowerin urakoitsijatuen kehittämistä energiayhtiöiden suunnittelu- ja rakentamisprosesseihin. Oü Jaotusvörkin (Eesti) integraatioprojekti eteni toteutukseen. Tekla Xcityyn kehitettiin uutta sovellusta laajentamaan kunnan tarjoamia sähköisen asioinnin palveluja. Hankkeessa on mukana useita merkittäviä suomalaisia kaupunkeja


HENKILÖSTÖ

Tekla-konsernin palveluksessa oli tammi-maaliskuussa 2009 keskimäärin 459 (404) henkilöä, joista ulkomailla keskimäärin 189 (162). Osa-aikaisten määrä on muutettu vastaamaan täyttä työpanosta. Vuoden alussa henkilöstön määrä oli osa-aikaiset mukaan lukien 464 (400), joista ulkomailla 189 (158) ja maaliskuun päättyessä 471 (422), joista ulkomailla 193 (166).

- Henkilöstön määrän kasvu (seitsemän henkilöä) oli maltillista ensimmäisen neljänneksen aikana.  Lisäykset tehtiin asiakasrajapintaan. Suurin osa Suomen henkilöstöstä vaihtaa vuoden 2009 lomarahansa vapaiksi.


OSAKE JA OMISTUSRAKENNE

Osakkeet ja osakepääoma
Tekla Oyj:n osakkeiden kokonaismäärä oli maaliskuun 2009 päättyessä 22 586 200. Yhtiön omistuksessa oli 169 600 osaketta, niiden yhteenlaskettu kirjanpidollinen vasta-arvo oli 5 088 euroa ja suhteellinen osuus yhtiön osakkeista ja äänimäärästä oli 0,75 prosenttia. Omista osakkeista suoritettu vastike oli yhteensä 898 212,35 euroa ja arvo 31.3.2009 kurssin mukaan 642 784 euroa. Osakkeen kirjanpidollinen vasta-arvo on 0,03 euroa. Osakepääoma katsauskauden lopussa oli 677 586 euroa.

Kurssikehitys ja osakevaihto
Osakkeen ylin noteeraus tammi-maaliskuussa 2009 oli 4,80 (13,00) euroa ja alin 3,40 (9,30) euroa. Keskikurssi oli 3,82 (10,79) euroa. Maaliskuun viimeisen pörssipäivän päätöskurssi oli 3,79 (9,71) euroa.

Tammi-maaliskuussa 2009 NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä vaihdettiin yhteensä 801 503 (3 033 293) Teklan osaketta, mikä vastaa 3,5 (13,4) prosenttia yhtiön osakekannasta.

Hallintarekisteröityjen ja ulkomaalaisten omistajien osuus oli maaliskuun 2009 päättyessä 25,02 (24,38) prosenttia.


VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS

Tekla Oyj:n 18. maaliskuuta 2009 pidetty varsinainen yhtiökokous vahvisti Tekla Oyj:n vuoden 2008 tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen. Samalla yhtiökokous myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle. Yhtiökokous hyväksyi hallituksen esityksen, jonka mukaan tilikaudelta 2008 jaettiin osinkona 25 senttiä osakkeelta (yhteensä 5 604 150 euroa). Osingonmaksupäivä oli 30.3.2009.

Yhtiön hallituksen jäseniksi vuoden 2010 varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka valittiin uudelleen Ari Kohonen, Olli-Pekka Laine (varapuheenjohtaja), Heikki Marttinen (puheenjohtaja), Erkki Pehu-Lehtonen ja Reijo Sulonen. Hallituksen varajäseneksi valittiin uudelleen Timo Keinänen. Henkilöstön edustajana hallituksessa jatkaa Juha Kajanen ja hänen henkilökohtainen varaedustajansa on Kirsi Hakkila.


Yhtiökokous antoi hallitukselle valtuutukset liittyen yhtiön osakepääoman korottamiseen, omien osakkeiden hankkimiseen sekä luovuttamiseen. Edellä mainitut valtuutukset ovat voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka, kuitenkin korkeintaan 30.4.2010 asti.


LÄHIAJAN RISKIT JA EPÄVARMUUSTEKIJÄT

Teklan liiketoimintaan kohdistuvat riskit ja epävarmuustekijät liittyvät lähinnä markkina- ja kilpailutilanteeseen sekä yleisen taloudellisen tilanteen kehitykseen. Rakennusalan suhdanteet ovat joillakin markkinoilla heikentyneet ja sillä on ollut negatiivinen vaikutus Teklan tuotteiden kysyntään.

Suuri osa Teklan liikevaihdosta koostuu ohjelmistotuotteiden käyttöön oikeuttavien lisenssien myynnistä. Näiden kysynnän vaihtelu voi olla nopeaa ja merkittävää. Lyhyellä aikavälillä ja kysynnän nopeasti alentuessa on haasteellista suhteuttaa kiinteitä henkilöstökustannuksia, joita Teklan kustannukset valtaosaltaan ovat. Tekla voi kuitenkin nopeasti vastata kasvavaan kysyntään ja lisämyynnin kate on hyvä.

Teklan ohjelmistojen myynti on maantieteellisesti hajautettua. Myöskään yksittäiset asiakkuudet eivät muodosta merkittävää osaa liikevaihdosta, minkä vuoksi edellä mainittujen kaltaiset riskit eivät ole merkittäviä.


KATSAUSKAUDEN JÄLKEISET TAPAHTUMAT

Huhtikuun alussa Tekla osti pienen yleissuunnitteluohjelmistoja valmistavan 3-Design LLC:n liiketoiminnan. Yhtiö toimii lähinnä Ison-Britannian markkinoilla.

Huhtikuussa Tekla ja Rautaruukki allekirjoittivat strategisen yhteistyösopimuksen mallinnusohjelmiston käytöstä. Tekla Structures -tietomallinnusohjelmistoa käytetään jatkossa teräsrakenteiden suunnittelussa lähes kaikissa Rautaruukin rakentamisen divisioonan toimintamaissa.





VUODEN 2009 NÄKYMÄT

Koko vuoden osalta hallitus arvioi liikevaihdoksi noin 50 miljoonaa euroa. Vuoden 2009 liiketulos tulee olemaan selvästi alempi kuin vuonna 2008. Kulutasoa ja toimenpiteitä kannattavuuden varmistamiseksi tarkastellaan edelleen.


SEURAAVA TALOUDELLINEN KATSAUS

Tekla Oyj:n osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2009 julkistetaan perjantaina 7.8.2009.


Espoossa, 5. toukokuuta 2009

TEKLA OYJ
Hallitus


Lisätietoja antavat:
Toimitusjohtaja Ari Kohonen, puh. 050 641 24, ari.kohonen (at) tekla.com

Talousjohtaja Timo Keinänen, puh. 0400 813 027, timo.keinanen (at) tekla.com

Jakelu:   NASDAQ OMX Helsinki Oy, keskeiset tiedotusvälineet


















Johdolla tarkoitetaan tässä Tekla Oyj:n johtoryhmän jäseniä.

Teklan osavuosikatsaus 1-3/2009