Roger, Customer Service Manager, Iso-Britannia 

Aloitin työt Teklassa syyskuussa 2005.

Asiakaspalvelupäällikkönä vastuulleni kuuluu yrittää löytää jatkuvasti toimintatapoja, joilla Teklan ja asiakkaiden välisiä suhteita voidaan entisestään kehittää. Päivittäisiin tehtäviini kuuluu käydä asiakkaiden luona varmistamassa, että heidän järjestelmäkonfiguraationsa on kunnossa sekä avustaa asiakaskoulutuksissa toimistollamme. Lisäksi olen puhelimitse yhteydessä asiakkaisiin ja annan heille neuvoja ohjelmistomme käytössä sekä osallistun uusien ohjelmistoversioidemme lokalisointiin.

Service-tiimissämme on tällä hetkellä viisi työntekijää, joista kaksi on kokenutta käyttäjää ja loput työntekijöitä, jotka vielä tutustuvat alaan ja Tekla Structuresiin. Vaikka alkuvaiheessa sekä alan että ohjelmistomme opettelu on vaikeaa ja haastavaa, tiimimme on onnistunut siinä hyvin. Meillä on hyvät ja toimivat suhteet tiimimme sisällä ja myös asiakkaiden kanssa.

Toimistossamme vallitsee rento ja mukava työskentelyilmapiiri. Työntekijät toimivat oma-aloitteisesti ja uusia ideoita syntyy koko ajan.