Tekla Infra & Energy teetti marras–joulukuussa 2009 asiakastyytyväisyystutkimuksen arvioidakseen onnistumistaan ja kehittämistarpeita sekä asiakaspalvelussa että tuotekehityksessä. Tutkimuksen käytännön toteutuksesta vastasi Innolink Research Oy.
Kysely lähetettiin sähköpostitse Teklan Infra & Energy -liiketoiminta-alueen asiakkaille. Kohderyhmään kuului 1 905 henkilöä, joista tutkimukseen vastasi 664 henkilöä. Vastausprosentti oli täten 35.
Tekla jatkaa edelleen toiminnan kehittämistyötä keskittyen tutkittuun tietoon asiakkaiden tärkeimmiksi kokemista asioista sekä esiin tulleisiin kehittämiskohteisiin.
Asiakkaat suosittelevat Teklaa
Ilahduttavaa on, että yhteensä 90 % asiakkaista suosittelisi yhteistyötä Teklan kanssa varmasti tai todennäköisesti. Ainoastaan 5 % ei suosittelisi tai ei todennäköisesti suosittelisi Teklaa yhteistyökumppanina, 5 % ei osannut sanoa kantaansa.
Parhaiten onnistuneet tekijät
Asiakkaiden mielestä parhaiten onnistuneiden tekijöiden joukossa ovat mm. seuraavat:
- toimittajan ja järjestelmän luotettavuus
- toimittaja on sitoutunut pitkäjänteiseen yhteistyöhön
- toimittajalla on hyvä tukipalvelu
- järjestelmä mahdollistaa toimintamme kehittämisen-järjestelmä tuottaa konkreettisia ja todennettavia hyötyjä organisaatiollemme
- hyvät suhteet Teklan edustajiin
Lisätietoja tutkimuksesta
- Asiakasyhteyspäällikkö Maria Nivala Innolink Research
(etunimi.sukunimi (at) innolink.fi, 050 326 0866)
- Markkinointipäällikkö Natasa Anttila-Rautio, Tekla Infra & Energy
(etunimi.sukunimi (at) tekla.com, 0400 641 189)