RY Rakennettu Ympäristö -lehden numerossa 1/2010 on artikkeli alueellisesta rakennusvalvonnasta Lahden kaupunkiseudulla, missä on käytössä Tekla Xcity -tietojärjestelmä.
Alueellisella rakennusvalvonnalla varmuutta palveluun
Lahden seudulla alueellinen rakennusvalvonta on todettu toimivaksi ratkaisuksi
Lahden, Nastolan ja Kärkölän kunnilla on yhteinen rakennusvalvonta. Matka kohti kuntarajat ylittävää alueellista rakennusvalvontaa alkoi vuonna 2002 seutukokeilulla, sai vauhtia valtion PARAS-hankkeesta vuonna 2007 ja otettiin käyttöön vuoden 2009 alusta — ensimmäisenä Suomessa.
”Paluuta vanhaan ei ole. Suuntaus Suomessa on kohti isompia yksiköitä myös rakennusvalvonnassa. Isommat toimiyksiköt takaavat kuntalaisille tasapuoliset ja yhdenmukaiset palvelut asuinpaikasta riippumatta”, toteaa rakennusvalvonnan johtaja Raimo Luukka, joka vetää Lahden hallinnoimaa Lahden, Nastolan ja Kärkölän alueellista rakennusvalvontaa.
Alueellinen rakennusvalvontatoimisto tuo Luukan mukaan varmuutta palvelujen saatavuuteen, kun yhden kunnan yhden rakennusinsinöörin sijasta alueellisesta toimistosta löytyy useita ammattilaisia. Lisäksi isompi yksikkö takaa toiminnalle myös tulevaisuudessa riittävät resurssit, kuten ammattitaitoisen henkilökunnan sekä ajanmukaiset tietojärjestelmät ja välineet.
Lue koko artikkeli