Kainuussa Teklan tuotteet ovat laajassa käytössä: Kainuun Energia käyttää Tekla Xpoweria, Kajaanin Vesi Tekla Xpipeä ja Kajaanin kaupunki Tekla Xstreetiä sekä Tekla Xcityä. Lisäksi tutkiva huomaa, että Kajaanin Varikon sillan pilottihankkeessa suunnittelutoimisto WSP Finlandin sähköiseltä työpöydältä löytyy Tekla Structures -järjestelmä.
Kajaanissa todettiin 2000-luvun alussa, että on aika siirtää kuntatietojärjestelmät vastaamaan ajan vaatimuksia ja kaupunki hankki ensimmäiset Teklan tuotteensa. Nyt kaupungissa on käytössä Tekla Xcity ja Tekla Xstreet -järjestelmät monin lisätoiminnallisuuksin varustettuina. Erityisesti Kajaanin kaupungin tekninen johtaja Timo Soininen kehuu Tekla Xcity WebMap- ja WebInfo -palveluja, joita hyödyntävät kaikki Kajaanin teknisen toimen toimialueet. Web-palvelujen kautta Tekla Xcityn ja Tekla Xstreetin tietojen käyttäjät ja päivittäjät pääsevät käsiksi kaikkiin tarvitsemiinsa tietokannoissa oleviin sijainti- ja ominaisuustietoihin.
Tekla Xcity WebMapia hyödynnetään myös tietojen vaivattomaan jakeluun yhteistyötahoille. Kaupungin Extranet-selailujärjestelmään on rakennettu Tekla Xcity WebMap -sovelluksen avulla yhteys, josta tarvitsemiaan paikkatietoja voivat katsella muun muassa Kainuun-Koillismaan maanmittaustoimisto, Kainuun ympäristökeskus, johtolaitokset ja Kainuun verotoimisto.
”Tekla Xcity WebMapin avulla olemme keventäneet omaa työtämme”, Soininen kiittelee ja jatkaa: ”Tämä on tehostanut meidän toimintaamme.”
Ohjelmistoasiantuntija Heikki Myllykangas puolestaan toteaa, että Kajaanissa Tekla Xcity, Tekla Xstreet ja Tekla Xpipe on kytketty tuoteliitoksilla toisiinsa, jolloin kaikkien järjestelmien tiedot ovat kaikkien käyttäjien saatavilla: ”Käyttäjän ei tarvitse tehdä tiedostojen siirtoja, mikä on erinomaista. Tämä on suuri etu muiden järjestelmiin verrattuna.”
Tuttuus auttaa uuden järjestelmän haltuunotossa
2000-luvulle tultaessa myös Kainuun Energian verkkotietojärjestelmät alkoivat olla tiensä päässä. Kilpailutuksen jälkeen Kainuun Energia valitsi verkkotietojärjestelmäksi Tekla Xpowerin vuonna 2003. ”Tekla Xpower oli kaikkein pisimmälle kehittynyt ja sopivin meille”, suunnittelupäällikkö Seppo Mäkelä Kainuun Energiasta kertoo.
Myös energiayhtiössä on huomattu hyöty, joka saadaan, kun yhteistyökumppaneilla on käytössä saman yrityksen tuotteet. ”Pääsemme kaupungin ylläpitämään Tekla Xcity WebMapiin ja voimme itse toimittaa johtotietoja kaupungin järjestelmään”, Mäkelä kertoo ja huomauttaa vielä, että kun järjestelmät tulevat samalta toimittajalta, niiden logiikka on tuttua, mikä helpottaa käyttöä.
Panostaminen paikkatietoon kuuluu perusasioihin
Kajaanissa on panostettu määrätietoisesti infrastuktuurissa, kuten esimerkiksi energia- ja paikkatietoasioiden hallinassa, sähköisiin järjestelmiin. Mutta mistä moinen määrätietoisuus? ”Kaupungin fundamentaalisiin toimiin kuuluu rakennuksista ja käyttöomaisuudesta huolehtiminen. Meidän täytyy tietää, mitä omistamme ja missä kunnossa omaisuutemme on. Jouduimme 1980- ja 1990 -luvulla säästämään, mutta nyt kun väkilukumme on taas alkanut kasvaa, on juuri oikea aika panostaa infrastruktuuriin”, Soininen selittää Kajaanin filosofiaa.
Kajaanin ja Teklan yhteistyötä tukevat työtapaamiset, joissa päivitetään sen hetkinen tilanne järjestelmien ja niiden kehitystoiveiden suhteen. Erityisen tyytyväinen Timo Soininen on Tekla Xcity Rakennusvalvonta -projektin päätösvaiheessa pidettyyn työmaakokoukseen, jossa asiakas pääsi kertomaan omasta näkökulmastaan projektin etenemisestä ja kehitystoiveista. ”Ensimmäinen kerta, kun järjestelmätoimittaja kysyi näin”, Soininen huomauttaa.
Teksti: Sari Putkonen
Kuvat: Kajaanin markkinakadulta/Kajaani Info