Talvivaaran nikkelikaivoshanketta Sotkamossa kuvataan mittavaksi ja uskomattoman iso se onkin, jopa Euroopan mittakaavassa. Luvuiksi muutettuna tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että Talvivaaran kaivosalueelta katoaa rakennusvaiheessa noin 7 miljoonaa kuutiota kalliota. Neljänkymmenen irtokuution dumpperikuormiksi eli isoiksi kuorama-autolastillisiksi muutettuna se tarkoittaa yli kolmeasataatuhatta kuormaa.
Ennen kuin Talvivaaran kaivosta päästiin rakentamaan, tehtiin mittavat, noin vuoden kestäneet valmistelutyöt, joihin kuului esimerkiksi 3 400 hehtaarin laajuisen alueen laserkeilaus maastomallien muodostamista varten. Maastomallit samoin kuin massalaskennat tehtiin Tekla Xstreetillä. Valmistelutöinä suoritettiin myös linjojen maatutkauksia noin 60–70 kilometrin matkalta. Lisäksi tehtiin noin 1 000 kairausta maaperätutkimuksia varten.
Alkuvalmisteluissa saadut tiedot siirrettiin Tekla Xstreetiin ja Talvivaaran kaivoshanketta luotsaavat konsultit Destian Suunnittelupalveluissa pääsivät tekemään hankesuunnitelmaa, jonka avulla hanketta voitiin esitellä ja markkinoida muun muassa rahoittajille.
Jatkuvaa suunnittelua
Kaivoshanke ei etene siten, että ensin tehdään rakennussuunnitelma ja sitten rakennetaan sen mukaan. Hanke etenee jatkuvan suunnittelun mallilla: ”Suunnitelmat elävät koko ajan. Meillä on paikan päällä kaksi suunnittelijaa, jotka muokkaavat rakennussuunnitelmia Tekla Xstreetissä Talvivaaran kaivoksen rakennuttajan toiveiden mukaan”, toimistopäällikkö Lauri Järvi Destian Rovaniemen toimipisteestä kertoo. Myös Lauri Järvi on valjastettu Talvivaara-hankkeeseen, sillä työmaalla olevien suunnittelijoiden lisäksi kaivos työllistää viisi muuta henkilöä taustalla etäsuunnittelutöissä.
Hankkeen kaikki rakennussuunnitelmat tehdään Tekla Xstreetillä, joka on saanut taipua moneen hankkeen aikana. Ja ohjelmisto on taipunut, sillä Järvi kiittelee, että ”hyvin sillä on pärjätty”.
”Valtava hanke vaatii ohjelmistolta luotettavuutta ja hyviä tukipalveluja ohjelmiston toimittajalta. Tekla Xstreetin osalta voi sanoa, että jos tarvetta tukipalveluille on ollut, niin ihan mukavasti olemme sitä Teklasta saaneet”, Järvi kertoo.
Kaivos ei vie maan alle
Talvivaarassa rakennetaan Euroopan suurimpien nikkeliesiintymien louhimista varten avolouhosta ja sitä varten noin 20 kilometrin verran yleistä tietä ja saman verran kaivosalueen sisäistä tieverkkoa. Lisäksi kaivosalueelle rakennetaan useita altaita sekä paikat nikkelipitoisen malmin liuotukselle ja kaivostoiminnan sivukivelle. Hankkeessa on koko ajan huomioitu ympäristöasiat ja esimerkiksi altaiden pohjat kalvotetaan niin, ettei vesi pääse niistä luontoon.
Suunnittelutöiden osalta Talvivaaran kaivoshanke käynnistyi syksyllä 2005. Toiminnassa kaivoksen arvellaan olevan ennen joulua 2008. Tahti on siis ollut tiukka, mutta kaikki osapuolet ovat sitoutuneet suunnitteluun ja rakentamiseen, joten aikataulussa on pysytty ja suunnittelijan työpöydältä uudet päivitetyt suunnitelmat saatu.
Suunnittelija eksyksissä
Lauri Järvi Destialta on pitkäaikainen Tekla Xstreetin käyttäjä ja kaivoshankkeen erikoisuuksien suunnittelu sujuu häneltä. Mutta näyttöpäätteellä pienessä mittakaavassa esitetty kartta voi harhauttaa kokenuttakin tekijää: ”Kun kävin viime kesänä Talvivaaran kaivosalueella, ajattelin, että ohhoh, näinkö iso tämä alue on. Itse asiassa eksyinkin hieman sinne ja piti jopa kartta kaivaa esiin”, Järvi kertoilee visiitistään Talvivaaran kaivosalueella, jonka on laskettu tuottavan 30 000 tonnia nikkeliä vuosittain ainakin seuraavan 25 vuoden ajan.
Teksti: Sari Putkonen
Kuva: Tapio Kalliomäki, Destia